Kokeilussa kolme laitetta johtokaaoksen hallintaan
Maailma on muuttumassa yhä langattomammaksi niin tietotekniikassa kuin kodin muissa elektroniikkalaitteissa, mutta yhteen asiaan ei ole lähiaikoina luvassa muutosta: sähkövirtaan. Vaikka bitti liikkuisi kuinka hienosti langattomasti, on koneiden jossain vaiheessa saatava sähköä ja sitä tulee ainoastaan johdosta.
Macmaa esittelee kolme laitetta järjestyksen tuomiseksi johtokaaokseen.
MacBookin virtajohto kauniisti mukaan
Kannettavien Macien virtajohdon saa pakettiin Quirkyn tekemällä PowerCurlilla. Laturi sijoitetaan kumimaisen kaapelikelan keskelle ja johto kieritetään sen ympärille. Paksummalle virtajohdolle ja ohuemmalle MagSafe-johdolle on omat kourunsa. Johdot eivät mene sekaisin ja ovat nopeasti kieritettävissä tuen ympärille, koska itse laturia ei tarvitse ottaa pois.
Molemmat päät, pistoke ja MagSafe, saa napsautettua kiinni PowerCurlin ympäri pyöritettyyn johtoon, koska paketissa tulee mukana klipsi myös pistokepäälle. MagSafessahan on aina omansa.
PowerCurleja on erilaisia eri Maceja varten. Kokeiltu versio oli MacBookille ja 13-tuumaiselle MacBook Prolle tarkoitettu 60 w:n malli. Keskeinen ero liittyy laturin wattimäärään ja sitä kautta kokoon. Erivärisiä PowerCurleja on joka makuun.

- Maahantuoja: Johtojemma
- Hinta: 14 EUR
iLaite suoraan pistokkeeseen
iPhonen ja iPodin mukana tulee laturi ja dock-liittimellä varustettu johto, jolla iLaitteen lataus onnistuu mainiosti. Jos puhelimen makuuttaminen lattialla tai likaisella pöydällä kuitenkin harmittaa, voi iPhonen ladata BlueLoungen MiniDockilla myös niin, että laite seisoo kauniisti kiinni seinälaturissa.
MiniDock kiinnitetään iLaitteen mukana tulleen laturin usb-liitäntään ja iPhone asetetaan sen dock-liittimeen. Käyttäjäystävällisesti iPhone ja iPod jäävät hieman takaviistoon asentoon, mikä helpottaa esimerkiksi viestien satunnaista vilkuilua. Dock-liittimen kohdalla on ahdasta, joten suurin osa takaosan peittävistä iPhone-suojista tulee todennäköisesti ottaa pois ennen latausta.
MiniDock toimii kaikkien iPod touchien ja iPhonien kanssa sekä iPod Classicilla ja iPod nanoilla (3., 4., 5. ja 6. sukupolvi).

- Maahantuoja: Johtojemma
- Hinta: 19,50 EUR
Kaikkien ladattavien turvapaikka
BlueLoungen Sanctuaryn idea on koota kaikkien latausta kaipaavien laitteiden johdot yhteen ja samaan pisteeseen. Turvapaikan tekonahkaisen kannen alla on universaali laturi, josta lähtee kaksitoista erilaista latauspäätä. Niillä pystytään lataamaan jopa 3500 erilaista laitetta.
Mukana ovat muun muassa mini-usb, mikro-usb, iOS-yhteensopiva dock-liitin, Nokian puhelimiin sopivat pyöreät liittimet sekä tietysti moniin laitteisiin sopiva usb-liitin. Samassa paikassa voi siis ladata erimerkkiset puhelimet, kamerat, mp3-soittimet ja muut laitteet. Johtokaaos pysyy hyppysissä, koska laturi ja erilaiset päät ovat piilossa kannen alla ja laatikosta lähtee seinään vain yksi virtajohto.
Sanctuaryssa on panostettu myös yksinkertaiseen näyttävyyteen, joten laturin voi hyvin pitää sisustuselementtinä esimerkiksi olohuoneessa. Hintaa laturille kuitenkin tulee.

- Maahantuoja: Johtojemma
- Hinta: 139 EUR
Lisää aiheesta:













Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.