Auto oli seuraavana Steve Jobsin työlistalla
Applen entinen toimitusjohtaja Steve Jobs halusi rakentaa auton ennen kuolemaansa lokakuussa 2011. Applen hallituksen jäsen ja J. Crew -yhtiön toimitusjohtaja Mickey Drexler kertoi asiasta Fast Company -lehden järjestämässä konferenssissa.
- Katsokaa autoteollisuutta, se on tragedia Amerikassa. Kuka suunnittelee autoja?, Drexler sanoi. Ennen kuolemaansa Steve unelmoi iCarin suunnittelemisesta ja uskon, että se olisi saanut 50 prosentin osuuden markkinoista. Hän ei kuitenkaan koskaan suunnitellut sitä.
Samalla Drexler vihjasi Applen televisiosuunnitelmista. Lue lisää…
Steve Jobs työsti iPhone 5:ttä ennen kuolemaansa
Syksyllä julkaistavassa iPhone 5:ssä on edesmenneen Steve Jobsin kädenjälki. Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan entinen toimitusjohtaja työskenteli läheisesti seuraavan iPhonen parissa ennen kuolemaansa.
Bloombergin uutinen tukee amerikkalaisen analyytikon aikaisemmin kertomia tietoja siitä, ettei iPhone 4S ollut viimeinen tuote, jonka parissa Jobs työskenteli. Se on itse asiassa vasta seuraava iPhone. Analyytikon mukaan iPhone 5 oli viimeinen tuote, jonka kehityksessä Jobs oli mukana ensimmäisistä konseptipiirroksista lopputuotteeseen.
Näyttää yhä todennäköisemmälle, että iPhone 5:ssä on suurempi näyttö ja uudistettu design. Wall Street Journalin jälkeen asian ovat vahvistaneet omista lähteistään Reuters ja Bloomberg. Lue lisää…
Nettivideoiden parhaimmisto personoituna
Ilmaisella Squrl Video Discoverylla on näppärää etsiä mielenkiintoisia videoita netin kätköistä iPhonella ja iPadilla. Se tarjoaa personoitua sisältöä muun muassa CNN:stä, ESPN:stä, NASA:sta, CNBC:stä, Redditistä, TMZ:sta, TED:stä, TechCrunchista, Vimeosta ja monesta muusta lähteestä. Kerrot vain ohjelmalle mistä olet kiinnostunut ja oma videokanava syntyy samantien.
Videoita voi jakaa tietysti sosiaalisessa mediassa, pistää ylös myöhempää katselua varten soittolistoihin ja siirtää langattomasti televisioruudulle AirPlayn ja Apple TV:n avulla. Lisää Macmaan Softaoppaassa.
Googlen Chrome-selainta odotetaan iOS:lle
Google tuo Chrome-selaimensa piakkoin iPhoneen ja iPadiin, kertoo finanssialan palveluja tarjoava Macquarie Equities Research. Tarkka aika on vielä epäselvä, mutta se saattaa tulla jo toisella kvartaalilla.
Macquarie Equities Researchin mukaan Chrome on ollut menestys tietokoneilla ja Google haluaa laajentaa kokemuksen myös mobiilipuolelle. Yhtiön uskotaan markkinoivan selaintaan vahvasti erottuakseen joukosta. Ensimmäiset ulkopuolisten kehittäjien selaimet ilmestyivät App Storeen vuonna 2009 ja nyt niitä on tarjolla jo lukuisia. Suurimpia kädenvääntöjä on käyty norjalaisen Operan ja Applen välillä.
Facebook-leffan tekijä kirjoittaa Jobsin elämäkertaelokuvan
Facebookista kertovan Social Network -leffan käsikirjoittanut Oscar-voittaja Aaron Sorkin kynäilee Steve Jobsin elämäkertaelokuvan. Käsikirjoitus perustuu Walter Isaacsonin kirjoittamaan elämäkertaan.
Sony Picturesin mukaan Sorkin on oikea mies kirjoittamaan mukaansatempaava, viihdyttävä ja mielipiteitä jakava elokuva. Sorkin tunnetaan muun muassa West Wing -sarjan luojana. Hän on käsikirjoittanut Social Networkin lisäksi muun muassa elokuvat Kunnian miehiä, Moneyball, Amerikan presidentti ja Charlie Wilsonin sota.
Tuottajana toimii muun muassa Scott Rudin, joka tuotti myös Facebook-leffan. Asiasta kertoo Variety.
Muokkaa iPhonesta ja iPadista mieleinen herätyskello
Haluatko päättää miltä herätyskellosi näyttää ja kuulostaa, mutta silti käyttää iPhonea tai iPadia? Tällä hetkellä ilmaiseksi jaettava TikTok saattaa olla etsimäsi sovellus. Siinä on useita erilaisia kellotauluja digitaalisista analogisiin, minkä lisäksi oman luovuuden voi päästää valloilleen. Herätysääneksi voi määritellä musiikkia omasta kirjastosta ja ruudulle voi lisätä myös sääennusteen, kalenteritietoja tai valokuvia.
Herätyskellosovelluksen löydät Macmaan Softaoppaasta.
Lopullinen päätös: Macia ei kopioida
Yhdysvaltain korkein oikeus on päättänyt, ettei Macista saa valmistaa kloonikoneita asentamalla niihin Applen käyttöjärjestelmän. Oikeus ei antanut Applen kanssa pitkään peistä vääntäneelle Psystar-yhtiölle enää valituslupaa asiassa. Oikeus päätti jo joulukuussa 2009, ettei kloonikoneiden valmistus ole laillista, koska Applen käyttäjäoikeudet sallivat OS X:n asentamisen ainoastaan Applen valmistamiin tietokoneisiin. Psystarin ei ole enää mahdollista jatkaa oikeustaistelua.
Psystar alkoi vuonna 2008 valmistaa tavallisista pc-osista koottuja kloonikoneita, joihin oli esiasennettu muunneltu versio OS X:stä. Apple haastoi yhtiön pian tämän jälkeen oikeuteen tekijänoikeuksien rikkomisesta, minkä jälkeen Psystar jätti oikeuteen vastakanteen kilpailun estämisestä. Psystar ajautui konkurssiin jo oikeustaistelun aikana.
WSJ: iPhone 5:ssä ainakin 4-tuumainen näyttö, valmistus alkaa piakkoin
Apple alkaa kesäkuussa valmistaa uutta iPhonea, jonka näyttö on aikaisempaa isompi. Wall Street Journalin mukaan uudessa puhelimessa näyttö on ainakin nelituumainen, kun nykyisen iPhone 4S:n ruutu on 3,5 tuumainen. Talouslehden mukaan Apple on jo tilannut alihankkijoiltaan suuremmat näytöt.
WSJ:n mukaan Apple pyrkii kisaamaan suuremmalla näytöllä muun muassa Samsungia vastaan, joka on kasvattanut uutuuspuhelimensa Galaxy S III:n näyttökoon jo 4,8 tuumaan. Applen iPhonen näyttö on pysynyt samankokoisena vuonna 2007 tapahtuneesta ensijulkaisusta lähtien. Uutta iPhonea odotellaan syksylle.
Kotimainen Motoheroz-hittipeli ilmaiseksi iPhoneen ja iPadiin
Kotimaisen Redlynxin kehittämä Motoheroz-peli on tänään ladattavissa ilmaiseksi sekä iPhonelle että iPadille. Kyseessä on saman yhtiön kehuja kerännyttä Trial-konsolipeliä muistuttava fysiikkapohjainen rallipeli, jossa kisataan läpi värikkään pelimaailman.
Voit lukea Macmaan arvion Motoherozista täältä. Pelit löytyvät Macmaan Softaoppaasta.
Quicktime-soittimesta paikattiin toistakymmentä reikää
Apple on paikannut peräti 17 tietoturva-aukkoa Quicktime-soittimen Windows-versiosta. Suurin osa rei’istä löytyi HP:n Zero Day Initiative -hankkeen kautta. Se maksaa yksityisille ihmisille ja tutkijoille bugien löytämisestä ja välittää tiedot eteenpäin ohjelmistoyhtiöille. Quicktimesta löytyneiden aukkojen avulla olisi muun muassa voinut ajaa vihamielistä koodia koneissa.
Quicktime 7.7.2 on tarkoitettu koneille, joissa käytetään Windows 7:ää, Vistaa tai XP:tä, jossa on vähintään service pack 2. Mac-koneet ovat saaneet samat bugikorjaukset jo aiemmissa päivityksissä.
Huhu: näin Applen televisio toimii iPadin kanssa
Applen huhuttua ja odotettua televisiota voi ohjata iPad-sovelluksella, joka muistuttaa hieman nykyistä amerikkalaista TiVo-sovellusta, kertoo Business Insider. Sivu on saanut tietonsa toisen käden lähteestä, mutta uskoo siihen. Jokaisella suurella televisiokanavalla on oma sovelluksensa, kuten amerikkalaisilla NBC:llä ja ABC:llä. Kun kanava on televisiossa auki, näkyy iPadin ruudulla lisäinformaatiota ohjelmista. Televisiota ohjaavalla sovelluksella voi vaihdella kanavia ja etsiä mieleistä katsottavaa.
Sivuston mukaan iPad-sovelluksen kehitys on vielä alkuvaiheessa, eikä siitä pysty päättelemään vielä muita toiminnallisuuksia.
Tiki Talk – käsittämätöntä puhetta kiekosta
Esa Tikkanen eli Tiki on viisinkertainen Stanley Cup -voittaja, härnäävä karvaaja ja Suomen kovaäänisin kiekkopersoona. Nyt Tikin saa puhelimeen aukomaan päätään jääkiekkokaukaloista tuttuun tyyliin. Aito ja alkuperäinen Tiki Talk pitää sisällään nasevia piikkejä, viihdyttäviä solvauksia ja kiekkokommentointia.
Ilmaiseen sovellukseen voi ladata myös oman kuvan ja kuulla mitä Tikillä on siitä sanottavaa. Ohjelma löytyy App Storesta.
MacBook Air ja iMac saamassa Retina-näytön
MacBook Pro -mallistoon tulossa oleva Retina-näyttö nähdään myös kompaktissa MacBook Airissa. Air ei tule samalla uudistumaan kauttaaltaan kuten Pro, vaan parannukset liittyvät nimenomaan näyttöön. Designiltaan pari vuotta vanhaan Airiin tullaan päivittämään komponentteja, jotka liittyvät Retina-näyttöön kuten tehtiin uuden iPadinkin kanssa. Tällaisia ovat nopeammat Ivy Bridge -prosessorit ja näytönohjaimet.
Aireissa otetaan käyttöön myös uusinta akkuteknologiaa, jotta ohuen tietokoneen akkukesto saadaan pysymään toivotulla tasolla virtaa vievän Retina-näytön kanssa. Asiasta kertovan 9to5macin mukaan akkukesto on asettanut Applelle ongelmia ja tässä vaiheessa uuden Airin julkaisuaikataulu on vielä auki. Sivuston lähteiden mukaan Apple ei ole vielä myöskään päättänyt sitä, tuleeko koneeseen USB 3 -liitäntä vai ei. Lue lisää…
Animaatiot näppärästi ja ilmaiseksi iPhonella
Gifture on uusi ilmaissovellus, jolla on helppo tehdä gif-animaatioita. Otat sarjan kuvia, liimaat ne yhteen ja luot näppärästi lyhyen animaation, joka 90-luvulla olisi vaatinut neliömetrin verran tietotekniikkaa. Lopputulokseen voi lisätä filtteriefektejä Instagramin tyyliin ja jakaa kavereille tavallisena gif-tiedostona vaikka Twitteriin tai Facebookiin.
Lisää ohjelmasta Macmaan Softaoppaassa.
Ilmainen Photoshopin korvaaja aikaisempaa Mac-ystävällisempi
Photoshopin monilla korvannut ilmainen kuvankäsittelyohjelma Gimp toimii nyt natiivisti Macilla. Samalla ohjelma on saanut täysin uuden käyttöliittymän ja uusia ominaisuuksia. Kyseessä on vielä bugeja sisältävä ennakkoversio, joten asennusta suositellaan vain omalla vastuulla, mutta lähitulevaisuudessa Gimpistä on luvassa stabiili ja natiivi versio.
Gimp vaati aikaisemmin erikseen asennettavan X11-ikkunointijärjestelmän, mutta nyt asennus onnistuu tavalliseen tapaan.
Mac-käyttäjille tärkeän Perianin kehittäjät lopettavat
Apple-ihmisten keskuudessa supersuosioon nousseen Perianin kehittäjät lopettavat ohjelman kehittämisen. Projekti alkoi kuusi vuotta sitten tarkoituksenaan helpottaa sisällön katselua Macilla. Tekijöiden mielestä Perian on nyt niin valmis, kuin se heidän johdossaan voi olla.
Tekijät lopettelevat parhaillaan Perian viimeiseksi jäävää julkaisua ja 90 päivän kuluttua siitä tuen antaminen loppuu. Hyvä uutinen on se, että Perianin koodi on tarkoitus jakaa vapaaseen käyttöön Google Coden tai Githubin kautta. Näin joku voi jatkaa siitä, mihin alkuperäinen tiimi jää. Uudeksi mediatoistimeksi tekijät suosittelevat NicePlayeria, jonka voi ladata ilmaiseksi.
Perian on ilmainen ohjelma, joka lisää Quicktime-soittimeen tuen useille suosituille videoformaateille.
Tallenna haastattelut tai palaverit iPhonella ja iPadilla

Recording Pro on tällä hetkellä ilmainen sovellus, jolla voi äänittää haastatteluja tai muistioita. Hommaa helpottaa se, että muistioita voi tallentaa myös taustalla, eikä niiden pituudelle ole maksimirajaa. Tallennuksen voi katkaista ja jatkaa siitä myöhemmin.
Äänitykset voi siirtää puhelimesta tai iPadista iTunesin kautta, lähettää sähköpostilla tai siirtää jopa Kuvat-sovellukseen. Lisää ohjelmasta Macmaan Softaoppaassa.
iPad ministä uudella näyttöteknologialla halvempi ja ohuempi
Apple aikoo käyttää huhutussa 7,85-tuumaisessa iPad minissä uutta näyttöteknologiaa, jolla laitteesta saadaan halvempi ja ohuempi. Digitimesin mukaan G/F2-kosketusteknologialla pystytään alentamaan kustannuksia ja kokoa, koska näyttöön tulee yksi kerros vähemmän kuin nykyisissä malleissa. Taiwanilaislehden mukaan teknologiaan on suhtauduttu skeptisesti, mutta iPad mini on yhtä herkkä kosketukselle kuin muutkin mallit.
iPad minin uskotaan tulevan myyntiin vuoden viimeisellä neljänneksellä ja sitä tullaan toimittamaan alihankkijoiden arvioiden mukaan 7-10 miljoonaa kappaletta tämän vuoden puolella.
Digitimes kertoi aiemmin, että Applen alihankkijat, kuten Catcher Technology, Taiwan Surface Mount Technology, Radiant ja Coretronic aikovat rakentaa uusia tehtaita valmistautuakseen iPad minin ja uuden iPhonen tuomiin tilauksiin.
Azkend 2: The World Beneath – monipuolista pulmailua
Suomalaisen 10tons-studion pulmapeli Azkend saa jatkoa The World Beneath -lisänimeä kantavasta kakkososasta. Peli jatkaa edeltäjänsä linjalla sekoittaen tarinavetoista seikkailua tuttuun kolmen palikan yhdistämiseen perustuvaan pulmapelaamiseen.
Peli käyttää monipuolisesti hyödykseen erilaisia palikoiden yhdistelyyn perustuvia pelimekaanikoita. Pelaajan tehtävänä on usein tuhota palikka heksaruutuisen kentän jokaisesta ruudusta, jolloin kentälle ilmestyy esine, joka täytyy lopuksi saada kentän alareunaan. Muitakin pelimuotoja on tarjolla. Palikoita tuhotaan kentältä yhdistämällä vähintään kolme samanlaista esinettä, ja joillakin esineillä on erikoisominaisuuksia, jotka aktivoituvat tuhottaessa. Lue lisää…
Näillä voit osallistua maailman ensimmäiseen valokuvauspäivään
Maailman ensimmäistä valokuvauspäivää vietetään tänään. Tapahtumaan voi osallistua valokuvaamalla arkeaan ja jakamalla ne osoitteessa fi.aday.org/finland. Osa valokuvista pääsee marraskuussa julkaistavaan kirjaan A Day In The World.
Macmaa esittelee muutaman valokuvaukseen ja niiden käsittelyyn sopivan iOS-sovelluksen, joilla voi napata omat kuvat.

















