Top

Pelattavana kotimainen Downbound – matkalla alaspäin

keskiviikko 11. tammikuu 12 - Niko Antin - Jätä kommentti

Varo mustaa pilveä!

Outokummussa toimivan Mental Moustachen esikoispeli Downbound sekoittaa mielenkiintoisella tavalla tasoloikkaa ja yksinkertaisia pakopelejä. Pelaajan tavoitteena on edetä alaspäin mahdollisimman nopeasti ja yrittää karata kentän ylälaidasta etenevää mustaa pilveä. Pelaaja ohjaa pyöreää otusta, jolla voi myös pomppia. Tästä taidosta onkin hyötyä, sillä vastaan tulee melkoisia sokkeloita, joissa joutuu poukkoilemaan moneen suuntaan

Otuksella voi liikkua laitetta kallistamalla, ja hyppääminen onnistuu yksinkertaisesti kosketusnäyttöä painamalla. Niinpä pelaaminen on todella yksinkertaista ja helppoa. Vastaan tulee myös muutamia muita otuksia, jotka esimerkiksi pompauttavat pelaajaa kauemmas tai jähmettävät pelaajan otuksen hetkeksi paikalleen.

Pelistä löytyy neljä erilaista ympäristöä, jotka vaihtelevat taivaasta aina maanalaiseen tasoon asti. Kovinkaan suuria eroja ympäristöjen välillä ei kuitenkaan valitettavasti ole. Mukana on myös Endless Mode, jossa pudotus alaspäin kestää niin pitkään kuin pelaaja jaksaa pelata. Matkalla alaspäin voi kerätä tähtiä, joilla pystyy ostamaan erilaisia pelattavia otuksia. Otukset eivät kuitenkaan eroa toisistaan kuin visuaalisesti.

Downbound on jälleen hyvä esimerkki yksinkertaisesta, mutta silti koukuttavasta pelistä. Pelin taika ei kuitenkaan kanna aivan loppuun asti, sillä mukaan olisi toivonut enemmän vaihtelua. Nyt peli sopii mainiosti lyhyisiin sessioihin, mutta alkaa pidemmän päälle kyllästyttää.

Matias Kainulainen

Downbound pojot

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom