Kotimaiset muurahaiset marssivat iPhonelle ja iPodille
Tamperelainen Prank-pelitalo on julkaissut Ant Raid -pelinsä iPhonelle ja iPod touchille. Peli julkaistiin heinäkuussa iPadille ja se on ollut yhtiön mukaan menestys. Ant Raid valittiin vuoden 8. parhaimmaksi iPad-peliksi käyttäjien su0situksia kokoavassa Metacriticissa.
- Kahden asian piti tapahtua ennen iPhone-version julkaisua. Ensinnäkin iPad-version piti osoittaa, että pelaajat oikeasti pitävät Ant Raidista. Toiseksi, peli piti saada pikkuruudulla yhtä pelattavaksi ja hauskaksi kuin alkuperäinen. Ilokseni voin todeta, että olemme ylittäneet itsemme molemmissa kohdissa, sanoa Prankin luova johtaja Seppo Santapukki. Lue lisää…
Käytettyjen moottoripyörien ja mopojen selailu iPhonella helpottui
Suomen suurin moottoripyörien, mopojen ja mönkijöiden vaihtosivusto Nettimoto on julkaissut iPhone-sovelluksen. Sillä voi hakea kaikkia palvelussa myynnissä olevia vaihtomoottoripyöriä, -mönkijöitä, -moottorikelkkoja, -mopoja, -skoottereita ja muita kaksipyöräisiä.
Hakuja voi tehdä tarkoilla kriteereillä, tallentaa suosikkihaut ja merkata suosikkiajoneuvot Suosikkilistalle. Jokaisesta myynnistä olevasta motosta löytyy 1-12 kuvaa, tarkat tekniset tiedot ja myyjän yhteystiedot. Sovelluksella voi myös lukea myyjälle esitettyjä kysymyksiä ja nähdä myyjän sijainnin kartalla.
Lisää mielenkiintoisia sovelluksia iOS:lle ja Macille löydät uudistetusta Softaoppaasta.
Samsung jatkaa Applen pilkkaamista mainoksissaan
Samsung on julkaissut kaksi mainosta, joissa se jatkaa kilpakumppaninsa Applen lievää pilkkaamista. Samsung naureskelee jälleen uutuuspuhelimia jonottaville Apple-intoilijoille ja korostaa Galaxy S II -puhelimen 4G-yhteyksiä ja ääniohjausta.
Aikaisemmin Samsung on naureskellut mainoksissaan iPhonen jonottajille ja akkukestolle. Lue lisää…
Huhu tehtaalta: iPhone 5:n tuotantoa aloitellaan
Foxconnin tehtaalla Kiinassa aloitellaan vähitellen iPhone 5:n tuotantoa, kertoo luotettavana pidetty lähde 9to5macille. Lähteen mukaan iPhone 5:ksi kutsutusta laitteesta on liikkeellä useita hieman toisistaan eroavia testiversioita, joten puhelimen lopullisesta muodosta ei ole vielä varmaa tietoa. Eri versioilla on kuitenkin yhteisiä piirteitä, joista voidaan tehdä muutama johtopäätös.
iPhone 5:ssä on ainakin nelituumainen näyttö, eikä ole kyyneleen muotoinen, kuten on pitkään huhuttu. Jokainen liikkeellä oleva testiversio on symmetrisen paksuinen, mutta nykyisiä iPhoneja pidempi ja leveämpi. Tehdaslähde vahvistaa myös huhun siitä, että iPhone 5:n muotokieli ei muistuta lainkaan iPhone 4:ää ja 4S:ää. Yksikään testiversioista ei ole lopullinen, joten ulkomuoto saattaa kuitenkin vielä muuttua.
iPhone 5:n tuotannon käynnisteleminen viittaisi siihen, että Apple julkaisee iPhone 5:n kesällä, kuten se teki joka vuosi ennen iPhone 4S:ää. Lue lisää…
Mitä Applella paljastetaan tänään?
Applen pääjohtaja Tim Cook on lähettänyt kaikille yhtiön työntekijöille sähköpostin, jossa hän onnittelee ennätyksellisestä kvartaalista ja iPad-oppikirjojen julkistuksesta.
Mielenkiintoisinta antia sähköpostissa on kuitenkin tieto siitä, että Cook pyytää kaikkia Applen työntekijöitä kokoontumaan tänä iltana Cupertinon päämajaan tai osallistumaan tilaisuuteen yhtiön intranetin kautta.
- Keskustelemme uusista jännittävistä asioista Applella, Cook kirjoittaa viestissään. Lue lisää…
Yli 4 miljoonaa myytyä laitetta, “tämä on harrastus”
Apple pitää olohuoneen mediakeskukseksi tarkoitettua Apple TV:tä edelleen harrastuksena, vaikka laitetta on myyty miljoonia kappaleita. Loka-joulukuun osavuosikatsauksen tulospuhelussa pääjohtaja Tim Cook sanoi Apple TV:n myyvän erittäin hyvin, mutta laite määritellään yhtiössä vieläkin harrastukseksi.
Apple TV:tä myytiin viime syyskuussa päättyneenä tilivuotena vähän yli 2,8 miljoonaa laitetta ja loka-joulukuun neljänneksellä 1,4 miljoonaa laitetta, mikä on uusi kvartaaliennätys. Yhteensä laitetta on siis myyty yli 4,2 miljoonaa kappaletta. Kiinnostus laitteeseen on kasvanut selvästi, sillä lähes kolmannes laitteista myytiin viimeisen kvartaalin aikana.
- Suuremmassa mittakaavassa ajateltuna, liikevaihdon kannalta, me pidämme tätä (Apple TV:tä) edelleen harrastuksena. Jatkamme kuitenkin laitteen kehittämistä, ja katsotaan mihin se vie meidät, Cook sanoi.
Apple julkaisi nykyisen iOS-pohjaisen Apple TV:n vuoden 2010 syyskuussa.
Applen kassavarat paisuneet huimiksi

Helsinkiläisen analyytikon Horace Dediuen kokoamasta taulukosta näkee, miten kassavarat ovat kasvaneet huimaa vauhtia (Kuva: Asymco)
Applen kassavarat paisuivat loppuvuonna 38 miljardilla dollarilla. Yhtiöllä on kassassaan nyt huimat 97,6 miljardia dollaria. Se on enemmän kuin Helsingin pörssin neljän arvokkaimman yhtiön Nordean, TeliaSoneran, Nokian ja Fortumin markkina-arvo yhteensä, kuten Talouselämä huomauttaa.
Applen talousjohtaja Peter Oppenheimer kertoi loka-joulukuun osavuosikatsauksen tulospuhelussa, että yhtiössä käydään aktiivista keskustelua kassavarojen järkevistä käyttökohteista.
- Meillä ei ole kuitenkaan vielä mitään julkistettavaa, hän lisäsi nopeasti.
Apple ei ole vuosikausiin maksanut osinkoja osakkeenomistajille ja paineet niihin kasvavat. Ainakin yksi analyytikko arvioi aiemmin, että tänä vuonna Apple jakaa todennäköisesti merkittävän kokoisen osingon.
Apple on käyttänyt varojaan yritysostoihin, joilla se yrittää turvata kilpailuasemaansa markkinoilla. Lue lisää…
Suomessa yli 7 kertaa enemmän iPadeja kuin Android-tableteja

Suomessa on otettu käyttöön suuri määrä tablet-laitteita alle parissa vuodessa koko laitetyypin julkaisusta
Suomessa on käytössä yli 150 000 iPadia, arvioi Sanoma News verkkosivujensa liikennetietojen perusteella. Android-tableteja arvioidaan olevan noin 20 000 eli iPadeja on käytössä peräti 7,5 kertaa enemmän. Mikäli Sanoman arvio pitää paikkansa on tablet-laitteiden kokonaismäärä noussut Suomessa yli 170 000 alle kahdessa vuodessa uuden laitetyypin julkaisusta.
Jo lähes puolet Sanoman mobiililiikenteestä tulee Applen päätelaitteista, iPhonesta ja iPadista. Android-pohjaisista laitteista tuleva liikenne on noin 20 prosenttia kokonaismäärästä ja käyttöjärjestelmä näyttää Sanoman mukaan nousevan alkuvuoden aikana suosiossa Symbianin ohi. Windows-puhelimet edustavat toistaiseksi vain noin yhtä prosenttia liikenteestä, mutta osuuden odotetaan kasvavan uusien puhelinten lanseerauksen myötä. Lue lisää…
Näin monta iOS-laitetta on maailmassa

photo credit: Yutaka Tsutano
Apple on myynyt yhteensä yli 315 miljoonaa iOS-laitetta, yhtiö kertoi tulospuhelussaan. Luvussa ovat mukana iPhonet, iPadit ja iPod touchit. Yksistään loka-joulukuussa laitteita myytiin 62 miljoonaa kappaletta. Yhtiö kertoo olevansa tyytyväinen iPhone 4S:n lokakuisen julkaisun yhteydessä lanseerattuun iOS 5 -käyttöjärjestelmään ja siihen integroituun iCloud-pilvipalveluun. Yli 85 miljoonaa ihmistä on ottanut iCloudin jo käyttöönsä.
Apple myi loka-joulukuussa ennätykselliset 37 miljoonaa iPhonea. Vuoden 2010 vastaavana aikana puhelimia meni 16,2 miljoonaa kappaletta eli kasvua syntyi 128 prosenttia. Applen mukaan kasvusta saa kiittää erityisesti iPhone 4S:n hyvää myyntiä. iPhone tuotti loka-joulukuussa 24,4 miljardia dollaria liikevaihtoa, missä on 133 prosentin kasvu vuoden takaiseen 10,5 miljardiin dollariin. iPhone 4S on nyt myynnissä yli 90 maassa.
iPadia myytiin loppuvuonna 15,4 miljoonaa kappaletta, missä on 111 prosentin kasvu vuoden takaiseen 7,3 miljoonaan kappaleeseen. Lue lisää…
iTunes Storekin takoi ennätyksen
Suurin osa Applen tuloksesta tulee iPhonen ja iPadin myynnistä, mutta myös niitä tukevat toiminnot, kuten iTunes Store, saavat liikkeelle suuria rahavirtoja. Applen rahoitusjohtaja Peter Oppenheimer kertoi loka-joulukuun osavuosikatsauksen tulospuhelussa, että iTunes Store teki ennätysmäisen liikevaihdon, 1,7 miljardia dollaria. Yhtiö julkaisi katsantokaudella iTunesin musiikkikaupat 28 maassa Latinalaisessa Amerikassa ja Euroopassa. iTunes Storessa on nyt 20 miljoonaa musiikkikappaletta.
Sovelluskauppa App Storesta on maksettu tähän mennessä kaikkiaan yli 4 miljardia dollaria ulkopuolisille sovelluskehittäjille. Tarjolla on nyt 550 000 iOS-sovellusta, joista 170 000 on suunniteltu iPadille. Lue lisää…
Apple myi enemmän iPadeja kuin HP tietokoneita
Applen iPad-myynti tuplaantui loka-joulukuussa viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mutta todellista perspektiiviä asiaan saa, kun lukua vertaa muiden valmistajien myynteihin. Apple myi loka-joulukuussa esimerkiksi enemmän iPadeja kuin maailman suurin tietokonevalmistaja Hewlett-Packard tietokoneitaan.
iPadeja myytiin 15,4 miljoonaa kappaletta, kun HP:n pc-myynti oli Gartnerin mukaan 14,7 miljoonaa kappaletta. Jos Applen myyntilukuun lisätään vielä Macien 5,2 miljoonan kappaleen myynti, on Apple selvästi isompi tietokonevalmistaja kuin HP. Lue lisää…
Applen tulos jälleen ennätyksellinen
Apple on tehnyt jälleen ennätyksellisen osavuosituloksen. Yhtiö teki loka-joulukuussa 13,1 miljardin dollarin nettotuloksen. Liikevaihto oli suurempi kuin millään aikaisemmalla kvartaalilla, 46,3 miljardia dollaria, ja ylitti selvästi analyytikkojen 38,9 miljardin dollarin odotuksen. Viime vuonna vastaavaan aikaan yhtiön nettotulos oli 6 miljardia dollaria ja liikevaihto 26,7 miljardia dollaria.
Erinomaiseen tulokseen siivitti ennätyksellinen myynti kaikissa keskeisissä tuotteissa. iPhonen ja iPadin myyntimäärät yli kaksinkertaistuivat viime vuoden vastaavasta ajasta ja Macienkin myynti nousi liikevaihdolla laskettuna uuteen ennätykseen. Apple julkaisi uuden iPhone 4S -mallin lokakuussa.
Apple myi loka-joulukuussa noin 37 miljoonaa iPhonea ja 15,4 miljoonaa iPadia. Analyytikot odottivat keskimäärin 31 miljoonan iPhonen ja 13,5-14 miljoonan iPadin myyntiä. Edellisvuoden neljännellä neljänneksellä Apple myi noin 17 miljoonaa iPhonea eli kasvua syntyi 128 prosenttia. iPadin myynti kasvoi 111 prosenttia. Lue lisää…
iPadin oppikirjoille lentävä lähtö
Applen viime torstaina esittelemät iPadin digitaaliset oppikirjat ovat herättäneet suuren alkuinnostuksen. Markkinatutkimusyhtiö Global Equities Researchin mukaan iBookstoresta ladattiin kolmen päivän aikana noin 350 000 – 375 000 oppikirjaa. Macille julkaistua ilmaista kirjojenteko-ohjelmaa iBooks Authoria ladattiin samaan aikaan 90 000 – 110 000 kappaletta.
Markkinatutkimusyhtiön mukaan digitaalisissa oppikirjoissa on selviä etuja tavallisiin oppikirjoihin nähden. Jakeluketjua ei tarvita ja kirjojen tuotanto on halvempaa. Tästä syystä niitä voidaan myydä noin 15 dollarin hintaa, kun yleensä paperinen oppikirja maksaa USA:ssa jopa 125 dollaria. Suuren hintaeron takia kustantajat voivat myydä Global Equities Researchin arvion mukaan jopa 40-60 prosenttia enemmän kirjoja. Lue lisää…
Miljoona iPhonea ja iPadia murrettiin muutamassa päivässä
Noin miljoona iPhone 4S:ää ja iPad 2:a on murrettu uudella iOS-käyttöjärjestelmän murtotyökalulla ensimmäisen kolmen päivän aikana. Hakkeriryhmä iPhone Dev Team kertoo asiasta blogissaan.
Murrettujen laitteiden määrä tiedetään, koska jailbreakattuihin laitteisiin asennetaan Cydia-ohjelma, joka ottaa yhteyttä ohjelman palvelimiin. Miljoonassa ovat mukana ainoastaan A5-prosessorilla varustetut iPhone 4S ja iPad 2, joiden murtaminen on ollut hankalaa.
Maanantaina iOS 5:llä varustettua iPhone 4S:ää oli murrettu noin 491 000 kappaletta ja iPad 2:a noin 308 000 kappaletta. Tämän lisäksi iOS 4.X -käyttöjärjestelmä murrettiin noin 153 000 iPad 2:sta.
Apple testaa satoja pakkausvaihtoehtoja yksittäiselle tuotteelle
Apple on tunnetusti pikkutarkka yhtiö, joka viilaa tuotteitaan kalkkiviivoille asti. Julkisuudessa on kerrottu monta esimerkkiä siitä, miten ohjelmistojen ja laitteiden pienempiäkin ominaisuuksia voidaan muokata vielä julkaisua edeltävinä viikkoina – jopa päivinä. Huomenna julkaistavassa kirjassa paljastetaan, miten sama käsittämättömän pikkutarkka suhtautuminen tuotekehitykseen pätee myös laitteiden pakkauksiin. Applella on tiukasti vartioitu huone vain pakkausten testaamista varten, kertoo toimittaja Adam Lashinsky kirjassaan Inside Apple.
Pakkausten suunnittelusta vastaava työntekijä saattaa olla kuukausia huoneessa kokeilemassa, miten erilaiset pakkaukset avataan. Lashinskyn mukaan yhdessä vaiheessa Applella oli testaushuoneessa satoja erilaisia pakkausvaihtoehtoja iPodille. Yhtiö halusi löytää pakkauksen, josta kuluttaja saa juuri oikeanlaisen tuntemuksen avatessaan pakettia ensimmäistä kertaa. Lue lisää…
Mies kosi kotimaisen iPhone-pelin avulla
Kosinta on kova paikka kenelle tahansa, eikä romanttisen ja erilaisen tavan keksiminen ole välttämättä helppoa. Kotimaisen RedLynxin kehittämästä 1000 Heroz -pelistä kiinnostunut Peter keksi kuitenkin ainutlaatuisen tavan esittää se suuri kysymys tyttöystävälleen Yingille.
Pari tapasi toisensa puolitoista vuotta sitten Thaimaassa. Brittiläinen Peter opetti aikuisille englantia Bangkokissa ja tutustui koulussa thaimaalaiseen Yingiin, joka osoittautui pelien suureksi ystäväksi. Koulun sääntöjen takia pari ei voinut alkaa seurustella ennen kuin Yingin opinnot olivat päättyneet, mutta tämän jälkeen suhde eteni nopeasti. Tyypillisesti pari päätyi treffien jälleen Peterin kotiin pelaamaan.
Molemmat pitivät RedLynxin 1000 Herozista ja kisasivat päivittäin siitä, kumpi saa nopeamman ajan. Ying jopa osti iPhonen vain päästäkseen pelaamaan sitä. Peter mietti pari kuukautta päänsä puhki, mikä olisi hauska tapa kosia, kunnes päätti lähestyä RedLynxiä. Hän päätti kysyä, voisiko peliin sisällyttää pientä banneria ja tekstiä, joka pompahtaisi Yingin ruudulle pelin aikana. Lue lisää…
Remedyn hittipeli ilmaiseksi iPhoneen ja iPadiin
Kotimaisen Remedyn hittipeli Death Rally on vuorokauden ajan ladattavissa ilmaiseksi iOS:lle. Ne, jotka eivät ole vielä polttaneet kumia tämän klassikon kanssa, kannattaa painaa pikaisesti latauspainiketta. Peliä jo pelanneille on tarjolla uusi päivitys 2,1, jossa on muun muassa helpotettu moniinpeliin pääsyä. Death Rally oli 9. ostetuin ohjelma iPadille Suomen App Storessa viime vuonna.
Toinen tällä hetkellä ilmainen autopeli iPhonelle ja iPadille on tunnettua Mario Kartia kovin kopioiva Mole Kart. Värikkääseen maailmaan kaahaamaan voi haastaa bluetoothin tai wlanin avulla neljä kaveria.
Lisää mielenkiintoisia sovelluksia iOS:lle ja Macille löydät uudistetusta Softaoppaasta. Ohjeet sen käyttämiseen löydät täältä. Vastaanotamme mielellämme palautetta Softaoppaasta osoitteeseen info@macmaa.com. Samaan osoitteeseen voi lähettää myös vinkkejä hyvistä suomalaisista ja suomenkielisistä sovelluksista.
Kokeilussa iPadin ilotikut
Ilotikku iPadille kuulostaa lähtökohtaisesti oudolle, mutta kokeilun kautta kanta saattaa muuttua. Lisälaitteistaan tunnetut Targus ja Logitech toivat markkinoille lähes samanaikaisesti lähes samankaltaiset toteutukset, eikä kummassakaan ole juuri valittamista.
Molemmissa analogitateissa on muovinen spiraali, mikä toimii manuaalisena ilotikun palauttimena ja vasteen antajana. Logitechilla on tuplaspiraali, mikä tekee siitä Targusta jäykemmän. Lue lisää…
Työkalut iPhone 4S:n ja iPad 2:n murtamiseen julkaistiin
iPhone 4S:n ja iPad 2:n jailbreakaamiseen eli käyttöjärjestelmän murtamiseen tarvittavat ohjelmat on julkaistu verkossa. Hakkeriryhmä Chronic Dev Team julkaisi Absintti-nimisen työkalun sekä Macille että Windowsille. Absintilla voi jailbreakata iPhone 4S:n ja iPad 2:n, joissa on iOS 5.0 tai 5.0.1.
Hakkereiden mukaan murtamistyökalun kehittäminen A5-prosessorilla toimiviin iPhone 4S:ään ja iPad 2:een osoittautui uskomattoman vaikeaksi. Absintissa käytetään “naurettavan monimutkaista” haavoittuvuuksien yhdistelmää, jonka kehittäminen on vienyt asiansa osaavalta hakkerilegioonalta tuhansia tunteja. Osa hakkereista on työskennellyt murtotyökalujen parissa jo viime maaliskuusta, jolloin iPad 2 esiteltiin. Lue lisää…
iPad 3:n Retina-näyttö sai lisävahvistusta
iPad 3:n pitkään huhuttu korkearesoluutioinen Retina-näyttö on jälleen saanut vahvistusta. Applen eilen julkaisemista iBooks 2 ja iTunes U -sovelluksista on löytynyt viitteitä siitä, että iPad 3:ssa tulee olemaan aikaisempaa tarkempi näyttö. 9to5macin mukaan sovelluksissa on graafisia elementtejä sekä nykyisille näytöille sopivina että tarkemmille näytöille.
Japanilaistietojen mukaan Apple aikoisi esitellä iPad 3:n ja iOS 5.1:n jo helmikuun alkupuolella järjestettävässä tilaisuudessa. Uutistoimisto Bloombergin mukaan iPad 3:ssa tulee olemaan korkearesoluutioinen näyttö, neliytiminen prosessori ja se toimii seuraavan sukupolven nopeiden LTE-verkkojen kanssa.

















