Top

Applen television uskotaan kaappaavan markkinoita

keskiviikko 8. helmikuu 12 - Niko Antin - Jätä kommentti

Huhuttu televisiovastaanotin voi muodostaa Applelle uuden taloudellisen tukijalan Macien, iPhonen ja iPadin rinnalle. Investointipankki Barclays Capitalin analyytikon Ben A. Reitzesin mielestä Apple voi kaapata televisiovastaanottimellaan jopa 5 prosenttia televisiomarkkinoista.

Viiden prosentin markkinaosuus toisi Applelle 17 miljardin dollarin rahavirran, mikä olisi lähes 10 prosenttia vuodelle 2013 arvioidusta 183,1 miljardin dollarin liikevaihdosta. Arvio perustuu television oletettuun noin 1500 dollarin eli noin 1130 euron myyntihintaan.

- Applen televisio voi olla paljon muutakin kuin pelkkä televisio, esimerkiksi pelaamista, videonkatselua, viestintää, sovelluksia ja kaikki Apple TV:n tällä hetkellä tarjoamat ominaisuudet. Ei oikeastaan ole reilua verrata sitä mihinkään nykyisin markkinoilla olevaan tuotteeseen, Reitzes arvioi sijoittajille lähettämässään viestissä.

Toisin kuin monet muut alaa seuraavat, Reitzes ei ole varma siitä, että Apple julkistaa television tänä vuonna, vaan pikemminkin vasta 2013. Hän uskoo Applen keskittyvän tänä vuonna seuraavan sukupolven iPhoneen ja iPadiin. Asiasta kirjoittaa Apple Insider.

Apple aikoo kanadalaistietojen mukaan lanseerata televisiovastaanottimensa teleoperaattorien kanssa. Kanadan suurimman sanomalehden Globe and Mailin mukaan paikalliset operaattorit Rogers Communications ja BCE neuvottelevat parhaillaan Applen kanssa yhteistyöstä, ja yhtiöt ovat saaneet television prototyypit käyttöönsä. Applen kerrotaan etsivän kumppaneita, jotka tarjoavat mobiili- ja laajakaistaliittymiä.


Lisää aiheesta:

  1. Applen tulos jälleen ennätyksellinen
  2. Applen television tuotanto alkaa pian
  3. Microsoft tarjoaa aseita Applen television nujertamiseen
  4. iPadin uskotaan jyräävän vuoteen 2015 asti
  5. iPhonen myynti kasvoi selvästi markkinoita enemmän
Softaopas

Kommentit

Yksi vastaus kirjoitukseen “Applen television uskotaan kaappaavan markkinoita”

  1. Esko on helmikuu 8, 2012 16:10

    Ei tuo videon katselu televisiolla ihmeellistä ole.

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom