Huhu: MacBook Pro -mallisto menee täysin uusiksi
Apple uudistaa seuraavan MacBook Pro -malliston täysin, kertoo Apple Insider. Pro-koneet alkavat muistuttaa sekä ulkoisesti että teknisesti suosittua MacBook Airia. Niistä poistetaan optinen asema ja kovalevyjen sijaan massamuistina käytetään SSD-asemia. Uudistus tekisi Pro-kannettavista nykyistä kevyempiä ja ohuempia, mutta niiden akkukesto paranisi. Apple Insiderin mukaan Apple aikoo uudistaa kannettavien tietokoneiden mallistonsa täysin tämän vuoden aikana.
Applen kannettavien tietokoneiden myynti on kasvanut lähes kolminkertaiseksi ensimmäisen MacBook Airin julkaisemisen jälkeen. MacBook Pro -koneet myyvät edelleen enemmän kuin Airit, mutta ero kaventuu jatkuvasti. Airia pidetään keskeisenä tekijänä Applen tietokonemyynnin vauhdittamisessa.
Lisää aiheesta:










En kyllä koskaan ymmärtänyt, miksi kannettavissa on optinen asema. En edes pöytäkoneessa, sitä tarvinnut kuin korkeintaan kerran puolessa vuodessa. Miniläppärissä ei ollut koskaan optista asemaa, enkä vielä kertakaan sellaista siitä kaivannut. Mielestäni yhtä turha kuin korppuasema.
Jaha, taitaa jäädä minulta ostamatta 2012 MacBook Pro… :S
Kokeilin jo Airia ja totesin sen huonoksi ainakin itselleni! Laitteessa ei ole liitäntöjä! Mielestäni kunnon kannettavasta tulisi löytyä ainakin seuraavat liitännät:
WLAN, RJ45, USB-portteja 3kpl, HDMI ja DVD/CD-asema plussaa aina. Vaikka se on jo vanhaa tekniikkaa, niin sitä tuntuu tarvitsevan aina silloin tällöin. Ihan hienoahan se on, että laitteista saadaan ohuita, mutta nyt mennään väärään suuntaan!
Olishan se myös kiva että samalla SSD hinnat tippuis kolmasosaan, niin olis jotain järkeä tässäkin uudistuksessa, nyt kun joka tapauksessa tarvitsee sen +300GB tallenustilaa kaikkia työtä ja viihdettä varten…