Rakentaako Apple pelikonsolin?
Applen pitkään huhutun televisiovastaanottimen ympärillä kuohuu jälleen. Toimitusjohtaja Tim Cook on nähty neuvottelemassa Steam-pelipalvelusta tunnetun Valven pääkonttorilla, mikä on nostattanut huhumyllyn omenayhtiön tulevaisuudensuunnitelmista. Joidenkin arvioiden mukaan Apple suunnittelisi pelikonsolin julkaisua televisiovastaanottimensa yhteydessä. Cult of Macin mukaan pelejä pelattaisiin eleillä, liikkeillä ja kosketuksella ja teknologia olisi samankaltainen kuin Xbox360:stä tutussa Kinectissä.
Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun Apple lähtee mukaan pelikonsolibisnekseen. Vuonna 1995 Apple julkaisi japanilaisvalmistaja Bandain kanssa Pippin-pelikonsolin, mutta se floppasi pahasti jääden PlayStationin ja Segan jalkoihin. Laitetta myytiin vain noin 50 000 kappaletta ja sen valmistus lopetettiin nopeasti.
Applen uskotaan julkistavan oman televisiovastaanottimensa tämän vuoden lopulla. Sen uskotaan hyödyntävän Siri-ääniohjausta ja pystyvän lataamaan sisältöä suoraan iTunes Storesta. Ainakin yksi analyytikko uskoo sen nimen olevan iPanel.
Lisää aiheesta:









Mahtavaa! Laatutoimittaja Niko Antin käyttää lähteenään Cult of Macin kaltaista laatusivustoa.
Eiköhän se ole käynyt jo selväksi että koko tämän sivuston idea on “uutisoida” lähinnä perättömiä huhuja ja erilaisia fanipoika konsepteja mahdollisesti tulevista laitteista…
http://www.joyoftech.com/joyoftech/joyarchives/1678.html
Mainio