Tästä syystä Maciin hyökätään nyt haittaohjelmilla
Vaikka Macit eivät ole sen turvallisempia kuin muutkaan koneet, ovat ne saaneet olla tähän mennessä varsin rauhassa. Haittaohjelmahyökkäykset Maceja kohtaan ovat kuitenkin kasvussa ja viimeisin esimerkki siitä on suuren epidemian aikaansaanut Flashback-haittaohjelma.
Miksi haittaohjelmia tehtailevat tahot ovat nyt kiinnostuneet Maceista?
Tietoturvayhtiö Kasperskyn asiantuntijan Kurt Baumgartnerin mukaan yksinkertainen vastaus asiaan on markkinaosuuden kasvu. Vuonna 2011 Applen kansainvälinen markkinaosuus tietokoneissa kasvoi yli viiden prosentin ja rajapyykin ohittaminen sai hämärämiehet kiinnostumaan omppukoneista. Baumgartner nostaa Kasperskyn blogissa esiin yleisen harhaluulon, että haittaohjelmien puute olisi johtunut OS X:n turvallisuudesta. Hakkerikisoissa on huomattu, että OS X on yhtä reikäinen kuin muutkin käyttöjärjestelmät.
Iso osa yhtälössä on myös Javalla. Vaikka Flashback esittikin olevansa myös Adoben Flashin asennusohjelma, levisi se eniten Javassa olleiden reikien kautta. Kasperskyn asiantuntija osoittaa syyttävällä sormella myös Applea, joka on hidastellut Java-päivitysten julkaisemisessa.
Baumgartnerin mukaan laajalle levinneen Flashback-haittaohjelman tekijä ja motiivit eivät ole vielä tiedossa, mutta todennäköisesti sen ovat luoneet itäeurooppalaiset verkkorikolliset. Haittaohjelmalla luodulla bottiverkolla on luotu liikennettä tietyille sivustoille ja kerätty näin suuria määriä mainostuloja näennäisen laillisesti.
Lisää aiheesta:










Aleksi, niin samaa mieltä, antaa Digitodayn ja Talsan “samakonserni” hoitaa ton klikkihuoraamisen… Vi.un ärsyttävää…. Siellä Applehaterit saa mun puolesta rellestää niin paljon kuin haluaa, en klikkaa enää ikinä….
Ni, it-viikko jäi mainitsematta tuosta klikkihuoraamis listasta…
Myös Applen ahneus on syynä haittaohjelmiin.
Myös ympäripyöreät ja perustelemattomat provosoinnit ovat syynä kommentoinnin epämiellyttävyyteen.
s-2.Hyvä veto tohon edelliseen…