Apple käyttää uudenlaista metallia “läpimurtotuotteeseen”
Apple käyttää uudenlaista metalliseosta todennäköisesti “läpimurtotuotteessa”, arvioi yksi Liquidmetalin keksijöistä tohtori Atakan Peker. Hän uskoo tuotteen yhdistävän innovatiivisen käyttöliittymän ja teollisen muotoilun, eikä sitä ole helppo kopioida muilla materiaaleilla. Peker ei tarkenna, minkälaisesta tuotteesta voisi olla kysymys.
Apple osti yksinoikeuden Liquidmetalin käyttämiseen kuluttajaelektroniikassa vuonna 2010 ja viime aikoina on huhuttu, että sitä hyödynnettäisiin seuraavassa iPhonessa. Peker sanoo Business Insiderissa, että Applella kestää kuitenkin vielä vuosia, että se saa valmistettua Liquidmetalista suurempia tuotteita. Todennäköisesti metalliseosta käytetään ensin pienissä komponenteissa, kuten saranoissa tai kannattimissa. Esimerkiksi MacBookin unibody-kotelon valmistamiseen menee ainakin 2-4 vuotta.
Pekerin mukaan LiquidMetalin etu on siinä, että se näyttää hyvälle, mutta on uskomattoman vahvaa ja kestävää. Se ei naarmuunnu, eikä kärsi korroosiosta. Liquidmetalista on mahdollista valaa monimutkaisia muotoja, kuten koteloja ja kehyksiä, jotka ovat vahvoja ja esteettisiä. Kyseessä on metalliseos, jonka atomirakenne on ainutlaatuinen, lähellä lasia. Teknologia ei ole kuitenkaan vielä valmis. Peker arvio Applen käyttävän 300 – 500 miljoonaa dollaria kolmen-viiden vuoden aikana kehittääkseen teknologiasta sellaisen, että sitä voi käyttää laajemmassa mittakaavassa.
Peker kertoo, että Apple on kokeillut Liquidmetalia tähän mennessä ainakin iPhonen mukana tulevassa sim-korttityökalussa. Aikaisemmin teknologiaa ovat kokeilleet Nokia ja Samsung simpukkapuhelimissaan.
Lisää aiheesta:









Tai sitten ei… http://www.macrumors.com/2012/05/02/apple-unlikely-to-use-liquidmetal-alloys-as-major-design-material-for-several-years/
“Kyseessä on metalliseos, jonka atomirakenne on ainutlaatuinen, lähellä lasia.” Elikkäs siis metalliosatkin tulevat särkymään yhtä helposti kun lasiosat, hyvä apple!
deaddis, Et vois enempää olla väärässä, liquin metal on juuri päinvastoin aivan käsittämättömän lujaa ainetta ja kallista!? Tehty muun muassa golfpalloja ja niinkuin oletettavasti tiedät niin ne saa aika kovia iskuja.. Eli ei trollis toimi…
Niinkuin tässäkin uutisessa mainittiin, on ko. metallia jo muutkin valmistajat käyttäneet. Toki jos apple alkaa sitä käyttämään on se mullistavaa ja ensimäinen kerta kun tätä huippu tuotetta nähdään kuluttaja laitteissa!!
Miten Nokia ja Samsung ovat ko. metallia käyttäneet?
Olen omenalla taas kiire haukkumaan ettei tämän metallin käyttö Apple-laitteessa voi olla mitenkään uutisen arvoinen juttu, koska muut ovat sitä jo käyttäneet. No, miten muut valmistajat ovat tätä metallia käyttäneet?