Top

Foxconn-pomo vahvisti Applen televisioaikeet

lauantai 12. toukokuu 12 - Niko Antin - Jätä kommentti

Terry Gou (vas.) paljasti Applen suunnitelmat © Kuva: dilmarousseff

Applen sopimusvalmistajan Foxconnin perustaja ja johtaja Terry Gou on vahvistanut Applen aikeet siirtyä televisiovalmistajaksi. Gou sanoo kiinalaisessa China Daily -lehdessä, että Foxconn valmistautuu parhaillaan Applen television rakentamiseen. Lehden mukaan televisiossa tulevat toimimaan Siri-avustaja sekä FaceTime-puhelut, kuten on aiemminkin huhuttu.

Gou kertoo lehdessä, että Foxconnin aiemmin julkisuuteen tullut sopimus japanilaisen Sharpin kanssa tehtiin Applen televisiotuotannon takia. Applen on arvioitu olevan kiinnostunut Sharpin IGZO-näyttöpaneeleista.

TV-alan analyytikko, NPD DisplaySearchin Pohjois-Amerikan johtaja Paul Gagnon arvioi aiemmin, että Foxconn on investoinut 1,6 miljardia dollaria Sharpin TV-yksikköön, jossa voidaan valmistaa jopa 60-tuumaisia näyttöpaneeleja. Hän piti sitä selvänä merkkinä Applen televisiosuunnitelmista.

Applen pitkään huhuttu televisiovastaanotin näyttää nykyiselle Cinema Displaylle, mutta on “paljon isompi”, kertoi nimettömänä pysyttelevä lähde Cult of Macille. Televisiossa on iSight-kamera, jolla voi tehdä FaceTime-videopuheluja. iSight tunnistaa käyttäjän kasvot ja osaa seurata niitä, vaikka käyttäjä liikkuisi huoneessa.


Lisää aiheesta:

  1. Applen televisio “seuraa käyttäjän kasvoja”
  2. Ohjelma paljasti: iPhone tehdään lähes kokonaan käsin
  3. iWork-pomo on Applen huomisen julkistuksen keskeinen henkilö
  4. Ex-Nokia-pomo: iPad 2 on fantastinen
  5. Foxconn kokoaa 3G iPhonet kesäkuuksi
Optima Shop

Kommentit

Yksi vastaus kirjoitukseen “Foxconn-pomo vahvisti Applen televisioaikeet”

  1. ville on toukokuu 12, 2012 19:52

    Mielenkiintoista kyllä nähdä mitä sellasta Applella on tarjota tv markkinoille mitä muilla ei ole, siellä täytyy olla todella kova koukku koska edes yrittävät tv markkinoille.

    Suuri kysymysmerkki on miten Apple pystyy hyödyntämään kaiken nykyisen tai osan laitteistaan ja palveluistaan tulevassa telkussa.

    Jos Apple hyödyntää jotain iOSin ekosysteemistä niin tv:stä tulee melko varmasti hitti.

    ja silloin se pystyy tarjoamaan jotain mihin kilpailijat ei pysty vastaamaan, samalla tavalla kuin tällä hetkellä tablet markkinoilla mitkä on täysin iPadin hallussa.

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom