Steve Jobs työsti iPhone 5:ttä ennen kuolemaansa
Syksyllä julkaistavassa iPhone 5:ssä on edesmenneen Steve Jobsin kädenjälki. Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan entinen toimitusjohtaja työskenteli läheisesti seuraavan iPhonen parissa ennen kuolemaansa.
Bloombergin uutinen tukee amerikkalaisen analyytikon aikaisemmin kertomia tietoja siitä, ettei iPhone 4S ollut viimeinen tuote, jonka parissa Jobs työskenteli. Se on itse asiassa vasta seuraava iPhone. Analyytikon mukaan iPhone 5 oli viimeinen tuote, jonka kehityksessä Jobs oli mukana ensimmäisistä konseptipiirroksista lopputuotteeseen.
Näyttää yhä todennäköisemmälle, että iPhone 5:ssä on suurempi näyttö ja uudistettu design. Wall Street Journalin jälkeen asian ovat vahvistaneet omista lähteistään Reuters ja Bloomberg.
Bloombergin mukaan lokakuussa todennäköisesti julkaistavassa seuraavassa iPhonessa on nykyistä suurempi näyttö. Reutersin lähde uskoo sen olevan nelituumainen. iPhonen design onkin aika muuttaa, sillä se on pysynyt samana vuodesta 2010, jolloin iPhone 4 esiteltiin. Ruudun koko on pysynyt samana vuodesta 2007 eli iPhonen ensiesittelystä.
Stern Ageen analyytikon Shaw Wun mielestä uudistettu design herättää wow-efektin, joka saa iPhonen ystävät vaihtamaan uuteen malliin.
- Käyttäjät eivät maksa ainoastaan ominaisuuksista, vaan myös esteettisyydestä ja designista, Wu sanoo Reutersille.
Lisää aiheesta:









Heh, tottakai. Ja varmaan myös iPhone 6:sta ja 7:ää myös.
Sekakäyttäjä, no tottahan toki siellä on tehty suunnitelmat vuosiksi eteenpäin ja katsottu tulevaisuuteen. Eihän iPhone 4S:n suunnittelussa tarvinnut tehdä mitään eli varmasti silloin oltiin jo pitkän aikaan työstetty iPhone 5:sta.
Ville, pystyt siis myöntämään että iPhone 4S on siis sama laite kuin iPhone 4, jos kerran suunnittelussa ei tarvinnut tehdä mitään?
Uuteen iPhone 5 on kuulemma tulossa pieni mutta tehokas diesel moottori. Tämä kaiketi liittyy siihen iCar projektiin joka on kuulemani mukaan sähkökäyttöinen. Jos tästä iCarista loppuu kesken ajon virta niin silloin voidaan ottaa tuo tehokas dieseli käyttöön ja huristella kotiin dieselin voimalla.