Jorma Ollila: Steve Jobs teki itsestään myytin
Shellin hallituksen puheenjohtajan ja Nokian entisen toimitusjohtajan Jorma Ollilan mielestä Applen Steve Jobs teki tietoisia valintoja, jotka tekivät hänestä tarunomaisen hahmon yritysmaailmassa. Myytin luomista edisti muun muassa se, että Jobs kieltäytyi haastatteluista.
- Jobs itse edesauttoi myytin syntymistä. Hän ei antanut haastatteluja lehdistölle eikä tavannut asiakkaita, koska asiakkaat eivät hänen mielestään tienneet mitä haluavat. Lisäksi Jobs ei tavannut analyytikkoja tai omistajia, koska se ei hänen mielestään ollut tarpeellista, Ollila sanoi Ylen Pressiklubissa.
- Myytin syntymisessä oli monta tekijää, joista tärkein on se, että Steve Jobs oli monessa mukana pioneerina ja menestyi. Sitten tapahtui se, mistä amerikkalainen media kovasti tykkää – Jobs epäonnistui, mutta tuli takaisin, Ollila arvioi.
Jobsin elämä kiinnosti, koska hän voitti vaikeudet aina uudelleen.
- Jokaisessa mutkassa Jobs itse asiassa sai huomattavan henkilökohtaisen varallisuuden. Sen lisäksi hän sai oppia. Kun Jobs tuli takaisin Appleen vuonna 1997 – 1998, hän pystyi hyödyntämään opin niin, että syntyi erinomaisia tuotteita ja ratkaisuja sekä huomattava menestys yhtiölle, Ollila pohti.
Aiemmin Ollila arvioi, että nykyinen ohjelmistoalustoihin keskittyvä kehitys suosii amerikkalaisia yhtiöitä.
Lisää aiheesta:








Jaahas ketä tässä ny uskoisi…
Kuka on luuseri?
Ollila joka teki nokiasta maailman suurin puhelinvalmistaja 14 vuodeksi?
Joo aika luuseria tekoa.
Jobs teki niin kun ollila tässä väittää ja siitä syystä applella on ihan varmasti kovat paineet miten edetään kun ei ole enään sitä johtohahmoa joka on tuonut apple tähän asemaan missä nyt ollaan. Kyllähän apple oli lähellä konkurssia ja lainoi microsoftalta rahaa sillon kun jobs tuotiin takas ilman jobs:ian en usko että apple oli maailman arvostetuin brändi tällä hetkellä.
Lue harri historian.
puhelin kehityksestä sä et tule ikinä pääsemään eroon nokian keksinnöistä.
Apple toi uuden sukupolven miltä puhelimet piti näyttää ja käyttäytyä mutta nokia toi puhelimen sinulle.
On turha väittää että 14 vuotta ollut maailman suurin puhelinvalmistaja unohdetaan meidän iän aikana teki apple mitä tahansa.
Kyllä uskon että Jobs jää muistoon visionäärinä ja se jää siihen.
Voittajaa ei tulla näkemään moneen vuoteen ja se voi vielä olla kuka tahansa.
Nokialla on nyt windows puhelin ja eiköhän ehkä 90% maailman tietokoneista käytä windows käyttiksenä ja jos ne saa puhelimet toimimaan paremmin niin kyllä android ja apple voi jäädä taakse.
Olet aika naiivi jos luulet tietävänsä tulevaisuuden viime 3 vuoden perusteella.
Android alkoi apple jälkeen ja meni ohi, tällä hetkellähän samsung on maailman suurin puhelin valmistaja.
Se että jobs on joidenkin mielestä myytti, johtuu pitkälti siitä että kaveri heitti veivinsä “huipulla”. Huipulla on aina helppo lopettaa, tavalla tai toisella.
Se että applella menee nyt hyvin ja nokialla huonommin, ei tarkoita että asia olisi näin viiden vuoden päästä. Eli mitä tulemme muistamaan Nokiasta ja applesta vaikka 20 vuoden päästä, on vaikea arvioida.
Kuten nimimerkki “niin?” mainitsikin, ei Ollilan meriittejäkään hevillä unohdeta…
Jos olet ostanut applen osakkeita 2000 luvun alussa en voi muuta kun onnitella sun voitoista.
JOs olet mennyt ostamaan applen osakkeita nyt kun ne on huipulla niin teet saman virheen kun moni aloittelija (ostaa kalliilla ja myy halvalla). Applen osakkeen hinta on tällä hetkeellä 565 dollaria /osake noin 23% voitto vuodessa jos sulla nyt on paljon osakkeita niin olet tullut riikkaks mutta sehän tarkoittaa että olet jo ollut rikas kun on ollut varaa osta tuon hintasia osakkeita.
Itse uskon nokiaan käyttäjänä mutta en osakkeen omistajana samoin applen puolelle mulla ei ole varaa noin kalleihin osakkeisin sen takia kun uskon yhteeen puhelimen joka on ollut muodoltaan sama vuodesta 2007.
Android liitty asiaan siten että olet julkaisu jobs voittajana alalla josta ei ole kyse
ainoastaan nokian ja applen välinen taistelu.
Tai sillon kun sanoit että jobs on voittaja ja visionääri ja ollilla luuseri kun oli kyse ainoastaan tietokoneista? No sehän on totta.
Niin en tiedä kuinka vanha olet mutta mun iän aikana on ollut aika jossa ei ollut olemassa yhtäkään kännykkää sen jälkeen nokia on varmaan myynyt 14 vuoden aikana enemmän puhelimia kun on ihmisiä olemassa, apple on ollut suosittu ehkä vuodesta 2008-2009 mutta ei vielä ainakaan myynyt kertaakaan enemmän puhelimia kun nokia.
Apple on hieno tuote mutta ei jumalasta seuraava ja kyllä vimmeisimmät julkaisut ipad ja iphone on ollut pettymyksiä.
Joo uusimmat iPhonet ja iPadit ovat todella pettymyksiä, ja siksi tavalliset kuluttajat palauttavatkin niitä kauppoihin sankoin joukoin.
Pettyneitä ovat virittelyä haluavat IT-harrastajat, jotka tykkäävät säätää laitteidensa kanssa päivästä toiseen. Tavallisia ihmisiä kiinnostaa vain toimiiko laite vai pitääkö sitä murehtia.