Top

Ultraohut iPad-suoja näppäimistöllä

perjantai 29. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Logitech on tuonut markkinoille erittäin ohuen iPad-näppäimistön, joka toimii myös suojuksena. Ultrathin Keyboard Cover suojaa iPadia kolhuilta ja lialta ja toimii esiin taittuvana näppäimistönä bluetooth-yhteyttä hyödyntäen. Ohut alumiinisuojus kiinnittyy kahden viimeisimmän sukupolven iPadiin tutulla magneettisella kiinnityksellä.

Näppäimistön edessä on ura, johon iPad asetetaan vaaka-asennossa. Se naksahtaa paikalleen tiukasti, eikä kaatumisen vaaraa tunnu olevan. Ura pitää iPadin kohtuullisen sopivassa käyttökulmassa kirjoitettaessa, ja paras onkin, sillä säätömahdollisuutta ei ole.

Painikkeet eivät ole täysikokoisia, mutta ne riittävät hyvin kirjoittamiseen. Pienellä harjoittelulla Ultrathin Keyboardilla kirjoittaa erittäin nopeasti katsomatta näppäimistöön. Lue lisää…

Kokeilussa EyeTV Mobile – televisio tien päällekin

torstai 28. kesäkuu 12 · 5 Kommenttia 

EyeTV Mobile toimii hieman paremmin kuin Elgaton edellinen mobiiliviritin Tivizen, mutta tämäkin on kuluttajan kannalta hankala tuote, koska televisiokanavien näkyvyys saattaa olla senteistä kiinni. Siirtyminen toiseen kohtaan saattaa tuoda lisäkanavia ja hävittää pakkausartefaktit, mutta varmuutta näkymisestä ei ole ennen omakätistä testiä.

Kokeilimme EyeTV Mobilea sekä Helsingissä että Kanta-Hämeessä. Lue lisää…

iPhone täytti 5 vuotta, näin se esiteltiin ensikertaa

torstai 28. kesäkuu 12 · 3 Kommenttia 

iPhone täyttää tänään viisi vuotta. Ensimmäinen malli tuli myyntiin kesäkuun 29. päivänä vuonna 2007. Business Insider on koonnut faktoja siitä, miten aloittelevan puhelinvalmistajan ainokainen malli vaikutti matkapuhelinmarkkinoihin ympäri maailmaa.

  • iPhone on kannattavampi kuin monet yritykset. Sen luoma liikevaihto on noin 100 miljardia dollaria vuodessa.
  • iPhone on suurempi kuin Microsoft
  • Suurelta osin iPhonen vuoksi elektroniikkamarkkinat ovat kokeneet mullistuksia. Palm, RIM ja Nokia ovat sivuston mukaan kaatuneet, ja jopa aikaisemmin alaa johtaneet yritykset, kuten HP ja Dell kärsivät pahasti
  • iPhone loi kokonaan uuden alan sovelluksillaan. Puhelin on luonut runsaasti uusia työpaikkoja
  • iPhone on tehnyt Applesta maailman arvokkaimman yhtiön Lue lisää…

100 Atarin peliä ilmaiseksi iLaitteisiin

torstai 28. kesäkuu 12 · 2 Kommenttia 

Atari juhlii 40-vuotista taivaltaan jakamalla 100 klassista retropeliään ilmaiseksi App Storessa. iOS-käyttäjät voivat ladata Atari’s Greatest Hits -pelikokoelman ilmaiseksi. Ohjelman sisäiset ostot eli kaikki pelit ovat nyt myös ilmaisia ja pysyvät sellaisina, kunnes ohjelman poistaa iLaitteesta.

Atari-kokoelma tukee myös iCade-minikabinettia. Atarin pelikokoelman löydät Macmaan Softaoppaasta.

Apple-laite pukeutuu nahkaan

keskiviikko 27. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Golden Brown Messenger Bag

Suojakoteloiden ja kantolaukkujen valmistaja D. Bramante 1928 on tuonut Suomeen valikoiman suojuksia ja kantolaukkuja tablettilaitteille ja kannettaville tietokoneille. Tanskassa suunnitellut tuotteet on valmistettu käsityönä aidosta nahasta. Yhtiö huolehtii koko tuotantoprosessista aina nahan parkitsemisesta alkaen. Tuotteet on valmistettu intialaisista nahkalaaduista.

D. Bramanten valikoimassa on runsaasti erilaisia nahkaisia suojia eri Apple-laitteisiin. Peruspintojen lisäksi nahka mahdollistaa moninaiset kuosit, kuten lehmänvuotan, krokotiilinnahan, hevosennahan ja mokkanahan. Lue lisää…

Logitech Cube – neliskulmainen hiiri

keskiviikko 27. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Logitechin suorakaiteen muotoinen Cube on piksuinen hiirenkorvike, joka toimii myös esitysohjaimena. Nuoli viuhuu ruudulla suorakaidetta pöydällä liikuttamalla, jolloin sen alapuolella oleva sensori havaitsee liikkeet.

Kun Cube on pöydällä, toimii laitteen kapasitiivisen pinnan pyyhkäisy vierityspainikkeen tavoin. Pintaa eri kohtiin klikkaamalla saa aikaan hiiren vasemman ja oikean painalluksen. Hiiren liikkeet ovat riittävän tarkkoja satunnaiseen työskentelyyn, mutta näppäinpainalluksia saa hakea. Lue lisää…

Apple sai Samsungin tablet-tietokoneelle myyntikiellon USA:han

keskiviikko 27. kesäkuu 12 · 9 Kommenttia 

Amerikkalainen tuomioistuin on iskenyt Samsungin Galaxy Tab 10.1 -tablet-tietokoneelle myyntikiellon USA:ssa. Piirituomioistuin hylkäsi aiemmin Applen vaatimuksen myyntikiellosta, mutta käänsi kantansa vetoomustuomioistuimen pyynnöstä.

Amerikkalaisten monimutkaisessa järjestelmässä Galaxy Tabin myyntikielto tulee voimaan sitten, kun Apple on maksanut 2,6 miljoonan dollarin takuut. Takuut luovutetaan myöhemmin Samsungille, mikäli myyntikiellon perusteiden havaitaan olleen vääriä. Samsung voi valittaa päätöksestä.

Asiasta kertova Reuters arvioi, että myyntikielto saattaa vauhdittaa Applen ja Samsungin välisiä neuvotteluja patenttien ristiinlisensoinnista.

Applelta oma ohjelma podcastien kuunteluun ja lataamiseen

keskiviikko 27. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Apple on julkaissut erillisen ohjelman podcastien lataamiseen ja kuunteluun. Aikaisemmin podcastit olivat kiinteä osa iTunesia.

Podcastit-ohjelmalla voi etsiä, tilata ja toistaa suosikkipodcasteja iPhonella, iPadilla ja iPod touchilla. Tilattujen podcastien uudet jaksot tulevat, kun ne ovat saatavissa. Jaksoja voi suoratoistaa tai ladata laitteeseen.

Sama ohjelma toimii ääni- ja videopodcasteista nauttimiseen, ja aiheittain järjesteltyjä podcasteja voi toistaa uuden Suosikkiasemat-ominaisuuden avulla. Lisää ohjelmasta App Storessa.

Viikon kysymys: mitä konetta käytät eniten kesällä?

tiistai 26. kesäkuu 12 · 12 Kommenttia 

Juhannus meni ja suuri määrä suomalaisia jäi samalla kesälomalle. Macmaa haluaakin tietää, miten tietokoneen käyttösi muuttuu kesällä. Panostatko lomailun aikana lähinnä iPadiin, iPodiin tai iPhoneen vai jaksatko raahata mukana kannettavaasi. Viihdytkö säistä huolimatta myös pöytäkoneen ääressä?

Ota osaa viikon kysymykseen Macmaan oikeassa laidassa olevassa kyselyssä. Lue lisää…

Minigun käteen ja alieneita roiskimaan

tiistai 26. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Kotimainen pelitalo 10tons on julkaissut Boom Brigade 2 -pelin iPhonelle ja iPadille. Nappaa minigun käteen ja näytä alieneille närhen munat!

Vuonna 2009 julkaistun pelisuosikin kanssa ei tarvitse miettiä paistaako aurinko – kuuma tulee muutenkin. Pelin löydät Macmaan Softaoppaasta.

Mountain Lioniin uusia turvallisuusominaisuuksia

tiistai 26. kesäkuu 12 · 1 kommentti 

Apple esitteli Mountain Lionia pari viikkoa sitten

Apple on julkaissut Mountain Lionista uuden ennakkoversion, jossa on viety turvallisuusominaisuuksia askeleen pidemmälle. Uusi turvallisuuspäivitysjärjestelmä tarkistaa tarjolla olevat turvallisuuspäivitykset päivittäin. Nämä päivitykset asennetaan automaattisesti tai seuraavan uudelleenkäynnistyksen yhteydessä. Tarkoituksena on suojata käyttäjiä entistä paremmin viruksilta ja haittaohjelmilta.

Turvallisuuspäivitysjärjestelmä luo myös aikaisempaa turvallisemman yhteyden Applen päivityspalvelimille. Apple ei tarkenna mitä tällä tarkoitetaan. Asiasta kertoo Apple Insider.

Mountain Lion julkaistaneen heinäkuun 19. päivänä.

Kapun metsä on digitaalinen lelu pikkulapsille

maanantai 25. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Kapun metsässä voi mm. ruokkia linnunpoikasia, auttaa sammakkoa nappaamaan kärpäsiä ja laittaa tulikärpäset hohtamaan pimeässä. Lapsi voi tutkia rauhassa metsää ja tavata kaikki yli kymmenen metsäneläintä. Kapun metsä ei ole niinkään peli, vaan värikäs digitaalinen lelu 1–4+ -vuotiaille lapsille.

Sovelluksessa ei ole sisäistä myyntiä eikä mainontaa. Lisää sovelluksesta ja sen HD-versiosta Macmaan Softaoppaassa.

Brainsss – zombien herra

maanantai 25. kesäkuu 12 · 1 kommentti 

Omaperäisellä visuaalisella ilmeellä varustettu Brainsss tuo uudenlaisen näkökulman zombipeleihin. Tällä kertaa pelaaja ei ohjaa zombeilta karkuun juoksevia ihmisiä vaan itse zombeja. Tarkoituksena on saada kaikki kentältä löytyvät ihmiset syödyksi. Kentät alkavat usein vain yhdellä zombilla, mutta pikku hiljaa pelaajan ohjattavissa on melkoinen määrä eläviä kuolleita.

Zombeja voi valita piirtämällä niiden ympäri sormella, ja massan liikuttaminen onnistuu näpäyttämällä haluttua paikkaa ruudulla. Kameraa liikutellaan hiukan epäintuitiivisesti kahden sormen eleellä, mikä vaatii jonkin verran totuttelua. Lue lisää…

Kotimainen Hay Day opettaa heinähatuksi

maanantai 25. kesäkuu 12 · 2 Kommenttia 

Kotimainen Supercell-peliyhtiö on julkaissut uuden Hay Day -pelin. Ilmaiseksi ladattavassa pelissä viljellään maata ja kasvatetaan eläimiä.

Tilalla syntyy leipää, juustoa ja muita perinteisiä maataloustuotteita. Kuten monissa muissa vastaavanlaisissa peleissä, tarkoituksena on kerätä varallisuutta niin, että maatilaa voi kehittää ja kasvattaa. Omia tuotteitaan voi kaupitella myös muille pelaajille sisäisessä sanomalehdessä.

Lisää pelistä Macmaan Softaoppaassa.

Viikko aikaa pelastaa tiedostot

maanantai 25. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

MobileMe-palvelun käyttäjillä on viikko aikaa pelastaa tiedostonsa, kuvansa ja iWeb-sivustonsa suljettavasta palvelusta. Apple sulkee MobileMen ovet lauantaina 30. kesäkuuta. Vanhan maksullisen MobileMen korvaa ilmainen iCloud-palvelu.

Jollet ole vielä sitä tehnyt, niin näin siirryt MobileMestä iCloudiin.

Oikeus määräsi Applen maksamaan Samsungille

torstai 21. kesäkuu 12 · 3 Kommenttia 

Hollantilainen tuomioistuin on määrännyt Applen maksamaan korvauksia Samsungille. Tuomioistuimen mukaan Apple on rikkonut Samsungin patenttia, joka liittyy siihen miten puhelimet ja tablet-tietokoneet liittyvät internetiin. Korvaussumma ei ole vielä selvillä, koska se perustuu Hollannissa myytyjen iLaitteiden määrään. Asiasta kertoo BBC.

- Samsung on tyytyväinen oikeuden päätökseen, joka osoittaa jälleen, että Apple ratsastaa teknologisilla innovaatioillamme, Samsung totesi BBC:lle.

Samsung väitti Applen rikkoneen neljää patenttiaan, mutta tuomioistuin pienensi määrän yhteen.

iPhone 5:n telakkaliitin menee uusiksi?

torstai 21. kesäkuu 12 · 20 Kommenttia 

Uusi telakkaliitin saattaa näkyä netissä julkaistulla videolla

Huhuja iPhone 5:n uudesta telakkaliittimestä on liikkunut jo kauan, mutta nyt TechCrunch kertoo saaneensa vahvistuksen asiaan. Nykyisen 30-pinnisen liittimen tilalle tulee 19-pinninen liitin, joka on selvästi pienempi. Tämä merkitsee sitä, että kaikki vanhat telakat, liittimet, johdot ja muut lisälaitteet menevät uusiksi iPhone 5:n julkaisun yhteydessä.

TechCrunchin mukaan kolme valmistajaa on vahvistanut Applen työstävän uutta liitintä. Lisälaitevalmistajat ovat tällä hetkellä tuuliajolla, koska Apple ei ole virallisesti kertonut vielä uuden liittimen standardeista, eivätkä yhtiöt pääse valmistamaan laitteita uuteen puhelimeen. Sivuston tietojen mukaan uusi telakkaliitin on suunnilleen Maceista löytyvän ThunderBolt-liittimen kokoinen.

Asphalt 7 on uusi autopeli iPhonelle ja iPadille

torstai 21. kesäkuu 12 · Jätä kommentti 

Gameloft on julkaissut uuden autopelin Asphalt 7:n iPhonelle ja iPadille. iLaitteella pääsee muun muassa Ferrarin, Lamborghinin ja Aston Martinin rattiin 15 eri maankolkassa.

Aikaisempien Asphalt-pelien moninpeli on laitettu uusiksi ja nyt voi ajaa viiden kaverin kanssa paikallisesti tai verkon kautta. Tilastoja ja saavutuksia voi vertailla aikaisemmin paremmin. Peli löytyy App Storesta.

Video: Surfacen ja iPadin esittelyissä lähes sama kaava

torstai 21. kesäkuu 12 · 2 Kommenttia 

Microsoft esitteli maanantaina oman Surface-tablet-tietokoneensa, jonka on määrä kilpailla iPadin kanssa. Read Write Web on yhdistänyt Surfacen esittelytilaisuuden ja ensimmäisen iPadin esittelytilaisuuden samalle videolle ja mitä löytyikään? Yllättävän paljon samankaltaisuuksia tuotteiden esittelytavoissa. Lue lisää…

Foxconn-pomo: iPhone 5 kyykyttää Samsungin Galaxy S III:n

torstai 21. kesäkuu 12 · 1 kommentti 

Terry Gou (vas) pitää iPhone 5:stä © Kuva: dilmarousseff

Applen sopimusvalmistajan Foxconnin toimitusjohtaja Terry Gou on jälleen päästellyt sammakkoja suustaan, jos aasialaisia tiedotusvälineitä on uskominen. Gou kehotti Hon Hai Precisionin yhtiökokouksessa osakkeenomistajia odottamaan iPhonea 5:ttä, koska se tulee päihittämään Samsungin uuden lippulaivan Galaxy S III:n mennen tullen. Asiasta kertoo Focus Taiwan, joka viittaa China Times -lehden tietoihin.

Lehden mukaan Gou on ottanut elämäntehtäväkseen Samsungin päihittämisen. Hänen ei kerrota pitävän siitä, että kilpailijoista kannellaan oikeuteen. Samsung jätti neljästä taiwanilaisyhtiöstä kartellikanteen vuonna 2010. Yhtiöiden väitettiin sopineen näyttöpaneelien hinnoista keskenään.

Gou kertoi osakkeenomistajille Foxconnin aloittaneen yhteistyön japanilaisen Sharpin kanssa. Yhteistyön myötä Gou uhosi peittoavansa Samsungin kolmesta viiteen vuodessa.

Aikaisemmin Gou lipsautti, että Apple aikoo siirtyä televisiovalmistajaksi ja Foxconn valmistautuu television rakentamiseen. Tätä tukisi se, että yhteistyö Sharpin kanssa mahdollistaa suurten näyttöpaneelien massavalmistuksen.

Seuraava sivu »

Bottom