Tulevan iPhonen akkukapasiteetti ei kasva
9to5Mac on saanut haltuunsa tulevan iPhonen oletetun akun kuvan. Akun tietojen perusteella kapasiteetti ei valitettavasti olisi juuri kasvamassa entisestä sukupolvesta.
Akun merkinnöistä päätellen kapasiteetti tulisi olemaan 1440 mAh:iin iPhone 4S:n 1430 mAh:n sijaan. Käyttöjännite nousisi myös marginaalisesti 3,7 voltista 3,8 volttiin. Korotukset ovat linjassa edellisen akkumuutoksen iPhone 4:stä 4S:ään siirtymisen kanssa.
Jos puhelimen virrankulutus pysyy entisellään tai pienenee uudempien komponenttien myötä, voi todellinen käyttöaika jopa parantua normaalikäytössä.
Tulevan puhelimen LTE-tuki on kuitenkin herättänyt kysymyksiä 3G:stä kasvavan virrankulutuksen takia. Suomessa LTE:n lisäkulutuksesta ei kuitenkaan ole huolta, sillä oletettavasti uusi puhelin ei tue kotimaisia 4G-yhteyksiä.
Lisää aiheesta:











Tekisivät puhelimestaan samanpaksusen kuin 4s on ja laittaisivat oikeasti kookkaamman akun sinne. 4s kaipaan oikeastaan vaan parempaa akkua. Muuten täydellinen vehje.
Uskon että tulen olemaan tyytyväinen iPhone 5:een.
Laatua ja miellyttävää käyttää.
Parasta .