iPadin osuus tablettimarkkinoista lähes 70%
iSuppli-yrityksen markkinatutkimuksessa on selvitetty tablettien myyntiä touko-heinäkuussa tänä vuonna. iPadien osuus markkinoista on noussut tutkimuksen perusteella 69,6%:iin, joka lähentelee sen 70% ennätystä viime vuoden alusta.
iPad 2 ja uuden iPadin yhteismyynti on ollut kolmen kuukauden aikana 17 miljoonaa laitetta. Tablettimarkkinoiden kakkonen, Samsung, jää kauas taakse 2,3 miljoonan tabletin eli 9,2% osuudellaan.
Mielenkiintoista on havaita myös Amazonin tablettien kysynnän hiipuminen. Niiden markkinaosuus on laskenut 1,6 prosenttiyksikköä aiempaan neljännekseen verrattuna. Asus taas on vahvassa 26,2% nousussa myytyjen laitteiden tilastoissa.
Lisää aiheesta:









Näyttää olevan Suomessakin todella suosittu kapistus.
Logitech tehnyt kyselyn suomalaisista tablet käyttäjistä.
“Applen iPad on selvästi suosituin taulutietokone myös Suomessa. Vastaajista peräti 79 prosentilla oli iPad. Kaukana perässä tulee Samsung, jonka Galaxy Tab -sarjan laite löytyi 13 prosentilta. Vastaajista yhdeksällä prosentilla oli tablettilaitteita kotikäytössään jo enemmän kuin yksi kappale.”
Täytyy sanoa että kyllä mä ensin sen tarpeellisuutta vähän epäilin, mutten enää, korvaa aika paljon pöytäkoneita ja on kätevä ja helppo ottaa mukaan vaikkapa mökille. Ja new iPadin kuvanlaatu ei lakkaa hämmästyttämästä. Ainoa mikä harmittaa et maksettiin turhaan 3g ominaisuudesta, iPhonesta kun saa niin helposti jaettua tuon netin…