Applelta tiedossa huikea syksy julkaisujen osalta
Ming-Chi Kuo KGI Securities -yhtiöstä on päivittänyt ennustamaansa Applen julkaisukalenteria. Luvassa on kahdeksan uutta tuotetta lokakuun loppuun mennessä analyytikon mukaan.
Kuo päivitti aiemman ennusteensa syksyn kynnyksellä Applen tulevista julkaisuista. Hän on aikaistanut 21,5-tuumaisen iMacin ja 13” Retina MacBook Pron ennustettaan ja odottaa niiden julkaisua käytännössä vielä ennen iPhonen julkaisua.
iPhonen julkaisu on ennusteessa huhuista tutulla paikalla syyskuun puolivälissä yhdessä uuden iPod touchin kanssa.
Seuraavassa aallossa vielä syyskuun puolella olisi luvassa uusittu iPod nano sekä hieman uusittu kolmannen sukupolven iPad.
Viimeiseksi lokakuulle Kuo ennustaa iPad minin ja uuden 27” iMacin julkistuksia.
Vaikka kyseessä on vain ennuste, on varmaa, että syksy tuo tullessaan paljon uusia tuotteita Apple-rintamalta. Oletettavaa on, että kaikki tuotteet saadaan myyntiin ennen joulumarkkinoita.
Julkaisuista uutisoi AppleInsider.
Lisää aiheesta:









Ei kiinnosta!.
Eihän se Nokia miehiä kiinnosta
Tsemppiä E7 kanssa.
E-Flop:lla on taas asia linja! Jatka tohon malliin, saat vielä paljon kavereita.
Mitä tulee itse uutiseen, hauska lukea näitä julkaisu kalentereita, apple kun ei virallisesti luvannut julkaista yhtään uutta tuotetta
Btw. Nokia E7 paras qwerty puhelin mitä olen käyttänyt…