Apple teki toisen vuosineljänneksen ennätyksensä
To | Huhtikuu 24. 2008
Macintosh-koneiden odotettua parempi myynti on vauhdittanut Applen toisen vuosineljänneksen kaikkien aikojen parhaimpaan tulokseensa. Yhtiön liikevaihto kasvoi edellisvuodesta peräti 43 prosenttia kaikkiaan 7,51 miljardiin dollariin. Liikevoittoa syntyi hieman yli miljardi dollaria eli 36 prosentin kasvu viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. 56 prosenttia vuosineljänneksen liiketoimista tehtiin USA:n ulkopuolella. Apple kasvatti hyvän tuloksen myötä jo ennestään erinomaista vakavaraisuuttaan. Yhtiöllä on nyt peräti 19 miljardin dollarin käteisvarat.
Hyvään tulokseen Applen siivitti Macintosh-koneiden kasvanut myynti. Yhtiö myi noin 2,3 miljoonaa tietokonetta. Macien myynti kasvoi peräti 51 prosenttia. Kannettavien Macien myynti kasvoi vielä enemmän, 61 prosenttia. Apple julkisti toisen vuosineljänneksen aikana muun muassa uuden ultrakevyen kannettavan, MacBook Airin. Kaikkiaan yli puolet Maceistä myytiin ensimmäistä kertaa Maceja käyttämään siirtyville.
iPod-musiikkisoittimia myytiin toisella vuosineljänneksellä 10,6 miljoonaa kappaletta. Applen tulosta pitkään kasvattaneiden iPodien myynnin kasvu on hidastunut nyt vain yhteen prosenttiin. Yhtiöllä on kuitenkin edelleen hyvin selvä musiikkisoittimien markkinajohtajuus USA:ssa. iPodien markkinaosuus on kasvanut USA:ssa jo 73 prosenttiin. Yhtiön musiikkikaupalla iTunesilla on 85 prosentin markkinaosuus digitaalisen musiikin myynnistä USA:ssa.
iPhone-puhelinta myytiin toisen vuosineljänneksen aikana 1,7 miljoonaa kappaletta. iPhonen sovelluskehitystyökalun on ladannut jo 200.000 kehittäjää.

Yksi kommentti, Kommentoi tai Pingaa
Jätä kommentti artikkelista “Apple teki toisen vuosineljänneksen ennätyksensä”