Ti | Syyskuu 9. 2008
Yle on avannut mobiilisivuistaan iPhonelle optimoidun version, kertoo Markkinointi ja mainonta. Puhelimen kautta toimivat nyt myös Mobiili Areena ja Podcast Areena. Tarjolle tulee satoja tv- ja radio-ohjelmia. Ylen uusien palvelujen päällikkö Jari Lahti sanoo Ylen osoittavan näin sen, että se avaa sisältöjä mahdollisimman monille eri käyttäjäryhmille. Yleä on arvosteltu siitä, että esimerkiksi sen Areena-palvelu ei toimi kunnolla Mac- ja Linux-käyttöjärjestelmissä.
Macmaan testissä esimerkiksi Ylen tv-uutiset toistuivat hyvin 3G-verkossa myös korkealaatuisemmalla 244 kbit/s -nopeudella. Tarjolla on myös heikompitasoinen 76 kbit/s versio. Videot toistuvat iPhonen Quicktime-soittimen kautta. Kuva kääntyy puhelinta kääntämällä myös vaaka-asentoon.
Areena siirtyy vielä tämän vuoden aikana käyttämään videoissa MPEG4/H.264-formaattia. Lahden mukaan palvelu starttaa beetaversiona. Yle uskoo, että alustasta riippumaton MPEG4-formaatti on saavuttamassa vahvan aseman markkinoilla. Tunnetuin H.264-koodekki lienee Sorenson-koodekki, joka on muun muassa Applen Quicktimessa. Sen käyttömahdollisuudet ovat laajat. Kuvaa voidaan skaalata matkapuhelimiin sopivasta 3G-optimoidusta videosta aina teräväpiirtotarkkuuksiin asti.
Maanantaina Areenassa avautuu M&M:n mukaan myös ensimmäinen rekisteröitymistä vaativa osio. Lahden mukaan Yle on hankkinut BBC:n tuottaman Fixer-sarjan oikeudet. Rekisteröityminen on mahdollista vain tv-lupamaksun maksaneille.



Ke | Elokuu 27. 2008
Yleisradion verkkopalvelujen Microsoft-myönteisestä linjasta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle, kertoo Tietokone. Kantelussa Ylen katsotaan syrjivän osaa kansalaisista lainvastaisesti.
Kantelun tehnyt rovaniemeläismies katsoo, ettei Yle noudata lain edellyttämää tasavertaisuusperiaatetta jakaessaan sisältöjään muun muassa Elävässä arkistossa ja Areenassa. Ylen videopalvelujen käyttö Mac- ja Linux-käyttöjärjestelmillä onnistuu vain osittain tai ainakin epävarmemmin kuin Microsoftin ohjelmilla, kuten Windows Medialla.
Ti | Elokuu 26. 2008
Apple on julkaissut päivityksen MacBook Airille. Sillä korjataan ensisijaisesti videotoistoon ja prosessorin toimintaan liittyviä ongelmia.
Apple kehottaa ennen asennusta poistamaan koneesta kolmansien osapuolien ohjelmat, joilla muokataan prosessorin toimintaan liittyviä asioita, kuten taajuutta. MacBook Air Update 1.0 ei tue kyseisiä ohjelmia. Päivitys löytyy täältä tai ohjelmistopäivityksen kautta.
To | Elokuu 21. 2008
Apple varoittaa MagSafe-muuntajien rasitusvioista. Yhtiön mukaan MagSafen magneettisessa päässä voi näkyä valkoisen eristimen irtoamista. Jatkuvassa käytössä kaapelin väri voi muuttua ja kumireunus voi menettää muotoaan. Ongelma koskee osaa MacBook- ja MacBook Pro -koneista.
Riippumatta siitä, onko tuotteen takuu voimassa, muuntajan voi viedä Applen valtuuttamaan huoltoliikkeeseen tai Apple-myymälään arvioitavaksi ja tarvittaessa vaihdettavaksi.
Ongelma koskee näitä koneita: MacBook (13 tuumaa, loppuvuosi, 2006), MacBook (13 tuumaa), MacBook Pro (15 tuumaa Glossy), MacBook Pro (17 tuumaa).
To | Elokuu 7. 2008
Apple kertoo todennäköisesti syyskuussa lisää uusista iPod- ja MacBook-malleistaan, arvioi Piper Jaffray -yhtiön analyytikko Gene Munster. Hänen mukaansa Apple on järjestänyt julkistamistilaisuuden iPodeille jo kolmena peräkkäisenä vuotena syyskuussa. Munster uskoo Applen julkistavan iPodien lisäksi myös uusitut MacBookit ja MacBook Prot. Asiasta kirjoittaa Tech Trader.
Munster arvioi Shuffle- ja Nano-iPodien kapasiteetin kasvavan uudistuksen myötä. Hän ei usko, että näiden soittimien ulkomuodossa tulee tapahtumaan muutoksia, vaikka viime aikojen sitkeät huhut kertovatkin toista. Sen sijaan iPod Touchista saatetaan julkaista uudelleenmuotoiltu versio, jonka hintaa tarkistetaan.
Analyytikko ei usko Applen julkaisevan vielä kosketusnäytöllistä Macia, mutta epäilee yhtiön testaavan jo sellaista. Munster sanoo, että kosketusnäytöllisen koneen aika tulee todennäköisesti vasta vuonna 2010. Ensi vuonna ilmestynee kuitenkin pienempi versio MacBook Airista.
To | Elokuu 7. 2008
Apple suunnittelee pitkään päivitystä odottaneiden Cinema Display -näyttöjen päivittämistä Macworld-messuille tammikuussa ensi vuonna, kertoo Macrumors. Uusissa näytöissä tulee olemaan LED-taustavalaistus. Applen pääjohtaja Steve Jobs ajaa voimakkaasti siirtymistä ympäristöystävällisempään LED-tekniikkaan. Suurten näyttöjen ongelmana on kuitenkin ollut LED-tekniikan korkea hinta.
Macrumorsin mukaan Cinema Display -näytöt on päivitetty viimeksi vuonna 2004.
To | HeinŠkuu 31. 2008
Applelta on tulossa uusia versioita iPod- ja MacBook-laitteista. Tästä kertoo Applen jälleenmyyjilleen lähettämä viesti, jossa kehotetaan varautumaan iPodien ja joidenkin MacBook-mallien mahdollisiin tuotantokatkoksiin. Yhtiö pyytää jälleenmyyjiä tekemään pikaisesti tuotetilauksensa, sillä elokuun loppupuolella laitteista tulee olemaan pulaa. Asiasta kertoo Apple Insider.
Viestin uskotaan kertovan ainakin uuden iPod Nano -mallin tuotannon käynnistämisestä. Tulossa lienee myös uusi malli iPod Touchista, sillä Touchin ja iPhonen 2.1 ohjelmiston beetaversiossa mainitaan iPhone Atlaksen mukaan uusi versio Touchista.
Myös MacBookeihin ja MacBook Pro -kannettaviin on jo pidempään odotettu päivitystä. Apple viittasi viestissään ainakin 13-tuumaisiin MacBookeihin ja 15- ja 17-tuumaisiin MacBook Pro -koneisiin. Viestissä ei mainittu MacBook Airia, joten sen ei odoteta päivittyvän.
Ke | HeinŠkuu 16. 2008
Apple on haastanut Psystar-yhtiön oikeuteen tekijänoikeuksien ja tavaramerkkien loukkaamisesta ja Mac OS X -käyttöjärjestelmän lisenssiehtojen rikkomisesta. Psystar on valmistanut huhtikuusta asti kloonikoneita, joissa on mahdollista ajaa Mac OS X -käyttöjärjestelmää lähes täydellisesti. Yhtiö on siis näennäisesti valmistanut Mac-tietokoneita ilman Applen lupaa. Käytännössä Psystarin koneissa eivät kuitenkaan toimi kaikki samat ominaisuudet kuin mitä virallisissa Mac-tietokoneissa.
Apple Insiderin mukaan Apple haastoi Psystarin oikeuteen heinäkuun kolmantena eli vain päivä sen jälkeen, kun se oli alkanut toimittaa modifioitua versiota Mac OS X 10.5.4 -käyttöjärjestelmästä asiakkailleen. Yhtiö joutuu osin muokkaamaan käyttöjärjestelmän koodia saadakseen sen toimimaan kloonikoneissa.
Su | HeinŠkuu 6. 2008
Apple on tiputtanut kalleimman MacBook Air -kannettavan hintaa peräti 500 dollarilla USA:ssa. Versiossa on 1,8 GHz:n prosessori ja 64 gigan SSD-levy. Apple myy konetta nyt USA:n Apple Storessa 2598 dollarin hintaan. Apple on ilmoittanut hinnanmuutoksesta mailitse koneen jo tilanneille, mutta ei ole kertonut syytä hinnanlaskuun.
Ma | KesŠkuu 16. 2008
EFiX kertoo luoneensa tavan asentaa MAC OS X mihin tahansa pc-koneeseen. EFiX väittää, että sen valmistaman usb-tikun avulla OS X:n voi asentaa pc-koneeseen suoraan alkuperäisiltä DVD-levyiltä ilman puuttumista tiedostoihin. EFiX kertoo tuotteen olevan viimeisissä testeissä ennen myynnin aloittamista. Usb-tikun on määrä tulla myyntiin kesäkuun 23. päivänä.