Top

iPhonen 2.1 ohjelmistossa paljon pieniä uusia ominaisuuksia

Maanantai 15. Syyskuu 08

iPhone 3G (Kuva: Apple)iPhonen uusi 2.1 ohjelmisto sisältää runsaasti bugikorjauksia ja parannuksia, mutta myös jonkin verran uusia ominaisuuksia. Vaikka nämä ominaisuudet eivät olekaan suuria uudistuksia, ainakin osa niistä on ollut käyttäjien toivelistalla. Macrumorsin foorumin mukaan 2.1 ohjelmisto sisältää muun muassa seuraavat uudistukset:

  • Genius-soittolistat suoraan puhelimessa
  • iPod-osassa kappaleen nimen alla on nyt myös albumi- ja esittäjätiedot
  • Kolmansien osapuolien ohjelmien latauksen voi keskeyttää painamalla ko. kuvaketta. Painamalla kuvaketta uudelleen lataus jatkuu
  • Painamalla kolme kertaa kuulokkeiden kauko-ohjainta siirtyy puhelin soittamaan edellistä soittolistan kappaletta. Jo aiemmin tuplaklikkaamalla on päässyt seuraavaan kappaleeseen
  • Katsomattomissa videoissa ja poscasteissa on jo aiemmin ollut sininen pallo nimen edessä. Nyt osittain katseltujen ohjelmien edessä on puoliksi täytetty sininen pallo
  • Videoiden ääni feidautuu jos painaa koti-näppäintä. Aiemmin ääni katkesi suoraan
  • Pitkän tekstiviestikeskustelun aiempia viestejä voi ladata ja katsoa painamalla ko. nappia
  • Uudet 3G-, edge- ja gprs-logot
  • Puhelimella otetuissa ja sähköpostilla lähetetyissä kuvissa säilyy nyt EXIF-informaatio, joten esimerkiksi Flickr pystyy näyttämään geotagit ja muun tiedon oikein
  • Päivitettyjen ohjelmien ikonit pysyvät nyt vanhoissa paikoissaan päävalikossa
  • iTunes 8 näyttää nyt erikseen myös ohjelmien puhelimen muistista viemän tilan
  • Kameran käyttöä voi nyt rajoittaa asetuksista
  • iPodin äänenvoimakkuus ja puhelimen soittoäänen voimakkuus ovat nyt erilliset. Aiemmin sama voimakkuus oli molemmissa
  • Jos tekstiviestin esikatselu on poissa päältä, ei saapuvan tekstiviestin lähettäjääkään enää kerrota
  • Zoomaaminen tuplanapautuksella toimii nyt myös Mail-ohjelmassa. Aiemmin zoomaaminen onnistui vain nipistysliikkeellä

iPhonen 2.1 ohjelmiston voi ladata puhelimeen iTunes 8:n avulla. Uuden ohjelmiston voi asentaa myös operaattorimurrettuihin ensimmäisen sukupolven iPhoneihin, sillä iPhone Dev Team -hakkeriryhmä on jo julkaissut Macille PwnageTool 2.1:n ja QuickPwn 1.1:n, jotka tukevat uutta ohjelmistoa. Windowsille tarkoitetun WinPwn 3.0:n kerrotaan olevan tulossa piakkoin.

Kerro kaverillekin:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google
  • Mailaa juttu kaverille
  • LinkedIn
  • Live
  • MySpace
  • Pownce
  • Printtaa juttu talteen
  • Reddit
  • Slashdot
  • Technorati
  • TwitThis
  • YahooMyWeb

Lisää aiheesta:

  1. iPhonen tulevassa ohjelmistossa hyödynnetään paikkatietoa
  2. Paljon kuvia iPhonen 2.0 ohjelmistosta
  3. Patenttihakemus kuvaa iPhonen mahdollisia ominaisuuksia
  4. .Mac saa uuden nimen ja lisää ominaisuuksia?
  5. iPhonen 2.0 ohjelmisto jo murrettu

Kommentit

Yksi vastaus kirjoitukseen “iPhonen 2.1 ohjelmistossa paljon pieniä uusia ominaisuuksia”

  1. iPhonen 2.2 ohjelmistosta ensimmäinen beta-versio on Syyskuu 26, 2008 12:21

    [...] Apple julkaisi 2.1 ohjelmiston 12. päivä kuluvaa kuuta. Päivityksellä korjattiin lukuisia bugeja ja tehostettiin puhelimen yleistä toimintaa. Ei kommentteja, Kommentoi tai Pingaa [...]

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom