Applen pitkään huhuttu tabletti alkaa tuntua entistä vahvemmin todelliselta, ja julkistuksen on huhuiltu tapahtuvan jo ensi kuun puolella. Jakelukanaville puolestaan laite pääsisi viimeisten puskaradioilmoitusten mukaan maalis-huhtikuussa.
Niin allekirjoittaneelle kuin monelle muullekin kuitenkin jää edelleen pohdittavaa siinä, mikä uudessa tabletissa olisi sellaista joka todellisuudessa saisi kääntymään sen ostamisen kannalle. Niinsanottuna e-book-readerinahan se tottakai toimisi, mutta voihan niitä e-bookeja lukea iPhonellakin tai itse läppärillä — tabletti kun on näiden välimuoto eikä välttämättä niin helpolla löydä paikkaansa teknisten tuotteiden paletissa.
Toisaalta taas kaikki uusi mitä Applelta tulee, kiinnostaa luonnollisesti varsinkin alaa seuraavia, eikä Piper Jaffrayn railakkaita arvioita tulevan tabletin myyntiluvuista voi toisaalta ihan noin vain sivuuttaa.
Legendan eläessä jo ennen syntymäänsä webissä on ilmennyt myös mainintoja, joiden mukaan varajeesus Jobs itse olisi “äärimmäisen tyytyväinen” uuteen tuotteeseen, ja kuinka uuden tabletin operointi käyttäjän näkökulmasta tulee olemaan jotakin täysin odottamatonta.
Kyllä se nyt kuitenkin taitaa olla materialisoitumassa, vaan nähtäväksi jää kuinka yleisö ottaa vastaan. Puntti sykkien odotan.
PS: Jos nimeksi tulee huhuttu iSlate, työnnän pääni multaan.








0 Kommenttia
Tilaa tämän kommenttiketjun RSS-syöte.